THL arvioi: Yhtymä onnistunut palvelurakenteen kehittämisessä  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna 2020. Arviossaan THL toteaa, että palvelurakennetta on onnistuneesti kehitetty yhtymän monivuotisen muutosohjelman ja sote-uudistuksen kansallisia tavoitteita yhteen sovittaen. Edellytykset hyvinvointialueen käynnistymiselle ovat Päijät-Hämeessä hyvät.

Kotiin vietäviä palveluja vahvistettu 

Arviossaan THL toteaa, että alueella on onnistuneesti vahvistettu kotona annettavia päivystyksellisiä palveluja. Ensihoito on sisällytetty osaksi päivystyksellisten palvelujen kehittämisen kokonaisuutta. Ensihoidon potilaista yhä useampi saa avun kotiin ja kuljetukset päivystykseen ovat vähentyneet.

Myös mielenterveys- ja päihdepalvelujen rakenteita on kehitetty palveluverkkoa päivittämällä ja kotiin vietäviä palveluja vahvistamalla. Ikääntyneiden palveluissa painopistettä on siirretty tehostetusta palveluasumisesta ja vuodeosastohoidosta kotona asumiseen.

Digipalvelut parantavat alueen peruspalvelujen saatavuutta 

THL mainitsee arviossaan Päijät-Soten ympäri vuorokauden palvelevan Digiklinikan, joka vauhdittaa sähköisten palvelujen käyttöönottoa alueella. Harjun terveyden digialustalle rakennetut palvelukanavat ovat olleet jo vuoden Lahden, Kärkölän ja Iitin asukkaiden käytössä. Hiljattain osa Digiklinikan palveluista laajeni Asikkalan, Hollolan ja Padasjoen asukkaiden käyttöön.

Aikuissosiaalityötä kehitetään edelleen  

THL arvioi, että alueen aikuissosiaalityön yhteensovittamista osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja on tarve vahvistaa edelleen. Erityisesti nuorten aikuisten palvelutarve on Päijät-Hämeessä suuri. Matalan kynnyksen palveluille on tarvetta ja paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat olisi tunnistettava aiemmin.

Päijät-Sotessa pidetään haasteena aikuissosiaalityötä koskevan erityislainsäädännön puuttumista. Erityislainsäädäntö lisäisi työn näkyvyyttä ja selkeyttäisi eri toimijoiden työnjakoa ja sen mukaisia vastuita.

– Työikäisten monimuotoisiin palvelutarpeisiin vastaamiseksi tarvitaan aikuissosiaalityötä, mutta myös palveluvalikoimaa on edelleen kehitettävä ja vahvistettava. Uusia avauksia on haettava myös järjestöjen kanssa tehtävässä yhteistyössä, linjaa perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Mika Forsberg.

Tiukka talouskuri tuonut tulosta 

Alueen asukkaiden tarpeiden mukaisten sote-palvelujen järjestämistä ja rahoittamista haastaa kuntien heikohko taloudellinen kantokyky. Tiukka talouskuri ja kehittämistoimet ovat onnistuneet taittamaan toimintakulujen kasvua viime vuosina.

THL arvioi, että ennakoitu hyvinvointialueen rahoituksen taso näyttäisi jatkossa antavan paremmat edellytykset vastata kasvaviin palvelutarpeisiin ja lakisääteisiin velvoitteisiin.

Tänään julkaistu arviointiraportti on kokonaisuudessaan luettavissa STM:n julkaisuarkistossa.