Lapsettomuuspoliklinikka

Lapsettomuustutkimuksiin tullaan yleensä reilun vuoden kestäneen raskausyrityksen jälkeen. Lapsettomuuspoliklinikalle tarvitaan lähete.

Miten potilaaksi lapsettomuuspoliklinikalle

Lapsettomuustutkimuksiin tullaan yleensä reilun vuoden kestäneen raskausyrityksen jälkeen. Tutkimukset kannattaa kuitenkin aloittaa aikaisemmin, jos tiedossa on raskauden alkamista vaikeuttava tilanne. Poliklinikkatutkimusta varten tarvitset lähetteen lääkäriltä. Perustutkimukset tehdään avohoidossa, minkä jälkeen pari ohjataan tarvittaessa erikoissairaanhoitoon.

Lapsettomuus voi johtua miehestä, naisesta tai molemmista. Aina lapsettomuuden syy ei selviä.

Julkisessa terveydenhuollossa naisen lapsettomuushoitojen ikäraja on 40 vuotta. Hoidot eivät kata  hoitoja sterilisaation jälkeen tai hoitoja, jos perheessä on jo kaksi yhteistä lasta.

Hedelmöityshoitolain mukaan sukusoluja käsitteleviä lapsettomuushoitoja ei voida antaa parille, joka tarvitsisi sijaissynnyttäjää, tai jos on ilmeistä, että lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä.

Mistä poliklinikka vastaa

Ensikäynti: Pari kutsutaan yhdessä ensikäynnille. Käynnillä kartoitetaan molempien terveydentila ja suunnitellaan mm. seuraavat jatkotutkimukset: siemennestenäyte, kuukautiskierron kartoitus ja munatorvien aukiolotutkimus.

Jatkohoidon suunnittelu: Kun tutkimustulokset ovat käytettävissä, suunnitellaan jatkohoito yksilöllisesti lapsettomuuden syyn ja parin toiveiden mukaan.

Mitä hedelmöityshoitoja on

  • Ovulaation induktio (OI) eli munarakkulan kypsytyshoito, jonka tarkoituksena on aikaansaada munasolun kypsyminen ja ovulaatio.
  • Inseminaatiota (IUI) käytetään, kun halutaan parantaa siittiöiden liikkuvuutta tai vähentää siemennesteessä mahdollisesti olevia siittiövasta-aineita tai epäpuhtauksia. Pestyt siittiöt ruiskutetaan kohdunkaulakanavan kautta kohtuonteloon ja hedelmöittyminen tapahtuu naisen elimistössä.
  • Koeputkihedelmöityksessä (IVF) munasarjat stimuloidaan gonadotropiineilla tuottamaan useita munasoluja kerrallaan. Munasolut kerätään ja hedelmöitetään laboratoriossa soluviljelymaljassa ja alkiot siirretään yksi kerrallaan kohtuun. Jäljelle jääneet alkiot pakastetaan ja siirretään myöhemmin.
  • Mikroinjektiota (ICSI) käytetään, jos siittiöiden määrä tai hedelmöityskyky on huomattavasti alentunut. Mikroinjektiossa yksi siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään. ICSI-hedelmöitystä käytetään myös, jos siittiöt on kerätty suoraan kiveskudoksesta tai siemenjohtimesta tai jos käytetään pakastettuja munasoluja. Munasolut kypsytetään ja kerätään kuten tavanomaisessa koeputkihedelmöityksessä.

Inseminaatiot, IVF/CSI ja PAS-hoidot toteutetaan yhteistyössä  HUS Naistenklinikan ja Felicitas Mehiläisen kanssa.

Mikä voi vaikuttaa hedelmällisyyteen

Hedelmällisyyden kannalta tärkeitä asioita ovat mm. seuraavat:

  • normaali paino
  • hyvät ravintotottumukset
  • stressin vähentäminen
  • tupakoinnin lopettaminen
  • päihteiden käytön lopettaminen
  • anabolisten steroidien käytön lopettaminen

Erityisesti naisilla yksi merkittävimmistä hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä on ikä. Hoitoja annetaan julkisella puolella alle 40-vuotiaille. Lähete lapsettomuustutkimuksiin tulee laittaa eteenpäin viimeistään, kun nainen täyttää 39 vuotta.

Sekä yli- että alipaino heikentävät raskaaksi tulemista vaikuttamalla kuukautiskiertoon ja lisäämällä raskauden aikaisia riskejä. Vaikeasti ylipainoisen naisen (painoindeksi yli 35) lapsettomuuden ensisijainen hoito on yleensä painonpudotus. Miehenkin lihavuus voi vähentää hedelmällisyyttä.

Mitään erityistä ruokavaliota ei suositella. Paras on terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Päivittäistä foolihappolisää (400 ug) suositellaan kaikille raskautta suunnitteleville naisille. Riskiryhmiin kuuluville on laadittu omat suosituksensa. Myös D-vitamiinia tulisi saada päivittäin 10 ug. Tiukkaa kasvisruokavaliota noudattaville suositellaan lisäksi B12-vitamiinilisää (2 µg/vrk).

Tupakointi alentaa sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä. Tupakointi heikentää munasolujen ja siittiöiden laatua ja siten hedelmöittymistä.

Yhteystiedot

Palvelupiste · Lahti
Osoite:
Keskusairaalankatu 7, 15850 Lahti
Osoite: Keskusairaalankatu 7, 15850 Lahti

Lapsettomuuspoliklinikka sijaitsee keskussairaalan R-osassa 1. kerroksessa.

Puhelinasiointi
Puhelin:
Puhelin: +358 3 8192305
Sosiaalityöntekijä:
Sosiaalityöntekijä: +358 44 4406606
Aukioloajat
ma 08:00 - 14:00
ti 08:00 - 14:00
ke 08:00 - 14:00
to 08:00 - 14:00
pe 08:00 - 14:00

Päijät-Hämeen keskussairaalan lapsettomuuspoliklinikan puhelin. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä, johon puhelut ohjautuvat henkilökunnan ollessa varattuna.

Soitamme takaisin mahdollisimman pian, viimeistään seuraavana arkipäivänä.