-
Koronavirusrokote
-
Sosiaalihuollon palvelut
-
Opiskeluterveydenhuolto

Aikuisten kuntoutus ja apuvälinepalvelut
Perustason kuntoutus- ja apuvälinepalvelut ovat saatavilla sote-keskuksista. Vaativaa kuntoutusta suunnitellaan ja toteutetaan keskussairaalassa sekä Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa.
Miten kuntoutuksen ja apuvälinepalveluiden asiakkaaksi
Aikuiset tulevat kuntoutuspalvelujen piiriin yleensä sote-keskuksen tai työterveyden lääkärin lähetteellä. Perustason fysio- tai toimintaterapiaan voi hakeutua myös ottamalla yhteyttä avokuntoutuksen ja apuvälinepalveluiden keskitettyyn neuvontaan.
Saat yhteyden kuntoutuksen asiantuntijoihin myös Omaolo-palvelun oirearvion kautta.
Erikoissairaanhoidon kuntoutukseen ja apuvälinepalveluihin pääsee vain lääkärin lähetteellä. Kuntoutukseen voi saada lähetteen sote-keskuksen ja työterveyden lääkärin lisäksi poliklinikalta tai osastolta sairastumisen, onnettomuuden tai operaation jälkeen.
Sote-keskusten toimipisteistä perustason kuntoutus ja apuvälinepalvelut
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aikuisten perustason toiminta- ja fysioterapia sekä apuvälinepalvelut ovat saatavilla sote-keskuksissa sijaitsevista kuntoutuksen toimipisteistä, joihin saa yhteyden avokuntoutuksen ja apuvälinepalveluiden keskitetystä palvelunumerosta. Numerosta saa hyvinvointialueen perustason palvelujen (apuvälineet, toimintaterapia ja fysioterapia sote-keskuksissa) ajanvaraukset, muutokset ja peruutukset sekä kuntoutus- ja apuvälinepalvelujen ohjausta ja neuvontaa arkisin klo 07.30–14.00.
Kuntoutus- ja apuvälinepalvelut keskussairaalassa ja Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa
Keskussairaalassa erikoissairaanhoidon kuntoutuspalveluista vastaavat kuntoutuspoliklinikka ja fysiatrian poliklinikka. Keskussairaalan apuvälinekeskukseen on keskitetty erityisosaamista vaativat apuvälineet (kuulon, näön ja hengittämisen, sähköiset liikkumisen ja ympäristönhallinnan apuvälineet). Keskussairaalan palveluihin kuuluvat myös kuntoutusohjaus ja sosiaalityö. Aikuisten vaativan kuntoutuksen osastot, vaativan neurologisen kuntoutuksen osasto J41 ja ortopedisen kuntoutuksen osasto J42 osasto sijaitsevat Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa.
Kuntoutuspalvelut ikääntyneille
Pääasiassa yli 65-vuotiaille tarkoitettuja kuntoutus- ja apuvälinepalveluja ovat veteraanikuntoutus ja veteraanien palveluohjaus. Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalan geriatrian poliklinikalla ja muistipoliklinikalla hoidetaan muistisairauksia ja muita geriatrisia oireyhtymiä ja suunnitellaan niiden kuntoutusta. Varsinaisten terapia- ja apuvälinepalvelujen lisäksi ikääntyneille on erilaisia asumisen ja arjessa pärjäämisen palveluja, joihin voit tutustua tarkemmin Ikääntyneiden palveluissa.
Poikkeuksia aukioloajoissa touko-kesäkuussa 2023
Lahden Apuvälinekeskus on suljettu:
- ti 30.5. klo 9-11
- ti 13.6. klo 13.30-15.30
Orimattilan Apuvälinekeskus on suljettu:
- ma 26.6.
Yhteystiedot / Huomioi poikkeusaukioloajat sivun yläosassa
Fysioterapian ja lasten puhe- ja toimintaterapian sekä apuvälinekeskuksen ajanvaraus ja neuvonta.
Ajanvarauksen peruutus tehdään tekstiviestillä. Mainitse nimesi ja vastaanottoaikasi. Tekstiviestillä voit ainoastaan perua aikasi. Saadaksesi tarvittaessa uuden ajan on sinun soitettava ajanvaraus- ja neuvontanumeroon. Vastaanottoaika on peruttava arkipäivänä viimeistään 24 tuntia ennen vastaanottoa perustellusta syystä.
Päijät-Sote tuottaa kuntoutus- ja apuvälinepalveluita kaiken ikäisille asiakkaille, kaikkiin Päijät-Hämeen alueen kuntiin. Palvelunumero on käytössä Asikkalassa, Hollolassa, Kärkölässä, Iitissä, Lahdessa, Nastolassa, Orimattilassa sekä Padasjoella.
Kommunikoinnin apuvälineiden huolto ja korjaus, sekä neuvonta.
Sähköiset liikkumisen apuvälinepalvelut ovat saatavilla vain ajanvarauksella.
Palvelut vain ajanvarauksella.
Asikkalan apuvälinekeskus toimii terveysasemalla.
Suositellaan ajanvarausta puhelimitse.
Heinolan apuvälinekeskus toimii Heinolan terveysasemalla.
Palvelu on käytettävissä vain ajanvarauksella.
Hollolan apuvälinekeskuksen palvelupiste toimii Päijät-Hämeen keskussairaalalla. Apuvälinekeskus sijaitsee yhteispäivystys Akuutti 24:n alakerrassa, K2-kerroksessa.
Apuvälinekeskus toimii vain ajanvarauksella.
Apuvälinekeskuksen palvelupiste toimii Iitin sote-keskuksessa.
Asiointi vain ajanvarauksella.
Apuvälinekeskuksella on oma sisäänkäynti Oikokadulta ja sisäpihalla oven läheisyydessä on kaksi asiakaspysäköintipaikkaa. Apuvälinekeskuksen ulko-ovella ja hammashoitolan puoleisella ovella on palautuspisteet (rullakot), joihin voi palauttaa apuvälineitä ilman ajanvarausta ma-to klo 8–15.30 pe ja arkipyhien aattoina klo 8–14.
Orimattilan apuvälinekeskus toimii Terveysasemalla.
Suosittelemme ajanvarausta etukäteen puhelimitse.
Sysmän apuvälinekeskus toimii terveysasemalla.
Suosittelemme ajanvarausta etukäteen puhelimitse.