-
Koronavirusrokote
-
Sosiaalihuollon palvelut
-
Opiskeluterveydenhuolto

Vauvan hyvinvoinnin seuraaminen
Ennen kotiutumista lääkäri tarkistaa vauvan perusteellisesti, mutta tarkkailemme vauvan hyvinvointia koko osastolla olon ajan.
Lastenlääkärin tarkastus
Lastenlääkäri tarkastaa vauvan perusteellisesti 2–3 vuorokauden iässä ennen kotiinlähtöä. Vauvalle tehdään osastolla ollessa myös kuulotesti. Riskiryhmään kuuluvat vastasyntyneet saavat kotiutuessa ajanvarauksen tuberkuloosi-rokotusta varten.
Painon seuranta
Yleisvoinnin lisäksi vauvan painoa seurataan päivittäin. Ensimmäisinä päivinä paino laskee. Noin kolmannesta elinpäivästä lähtien paino yleensä kääntyy nousuun saavuttaen syntymäpainon viimeistään kahden viikon ikään mennessä. Liiallisen painonlaskun välttämiseksi on tärkeää imettää vauvaa tiheästi.
Vastasyntyneen keltaisuus
Lähes kaikki vastasyntyneet kellastuvat jonkin verran ensimmäisinä elinpäivinä, toiset enemmän toiset vähemmän. Kellastuminen johtuu hemoglobiinin hajoamistuotteen eli bilirubiinin kertymisestä elimistöön, koska vastasyntyneen maksa ei kykene heti syntymän jälkeen täysin sitä käsittelemään. Bilirubiinipitoisuutta seurataan vauvan kantapäästä otettavalla verinäytteellä. Keltaisuutta hoidetaan tarvittaessa sinivalohoidolla. Hoidon kesto on yksilöllinen ja määräytyy bilirubiiniarvojen perusteella.
Verensokeriseuranta
Verensokeria seurataan kaksi vuorokautta synnytyksen jälkeen vauvoilta, jotka kuuluvat riskiryhmään. Riskiryhmään kuuluvat vauvat, joilla on alttius verensokerin heittelyille mm. ennenaikaisuuden tai äidin raskausdiabeteksen vuoksi. Vauvan normaalia pienempi tai suurempi syntymäpaino kuuluvat myös riskitekijöihin. Hyvän verensokeritasapainon ylläpitämiseksi tärkeitä ovat tiheät imetykset ja vauvan pitäminen ihokontaktissa.