Lasten ja nuorten fysioterapia sote-keskuksissa

Perustason fysioterapiasta tukea lapselle ja tietoa perheelle liikkumis- ja toimintakyvyn ongelmissa.

Fysioterapia on terapeuttista harjoittelua, ohjausta ja neuvontaa yksilöllisen suunnitelman mukaan

Fysioterapiasta on apua, kun lapsella on motorisen kehityksen viivettä tai tuki- ja liikuntaelimistön tai neurologisia sairauksia tai vammoja ja niistä johtuvia liikkumis- ja toimintakyvyn ongelmia. Se perustuu yksilölliseen suunnitelmaan ja sisältää terapeuttisen harjoittelun lisäksi lapsen tai nuoren ja perheen ohjausta ja neuvontaa. Keskeistä on liikkumis- ja toimintakyvyn haasteiden mahdollisimman varhainen havaitseminen ja kuntoutuksen oikea-aikaisuus. Fysioterapian keskeisenä sisältönä on myös antaa vanhemmille tietoa lapsen sensomotorisen kehityksen tukemiseen ja keinoja lapsen toimintakyvyn haasteiden helpottamiseen arjessa.

Tarvittaessa lapsen tai nuoren fysioterapeuttinen arviointi, tutkiminen ja suunnittelu voi toteutua myös erikoissairaanhoidossa, jonne lapsi tai nuori ohjautuu aina lääkärin lähetteellä. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella lasten ja nuorten fysioterapian perustason toimipisteet sijaitsevat Asikkalan, Iitin, Lahden, Nastolan, Orimattilan ja Hollolan Salpakankaan laajan palvelun sote-keskuksissa. Ne palvelevat koko Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluetta. Asiakas voidaan tarvittaessa tai hänen niin halutessaan ohjata asioimaan muussakin kuin oman kotikuntansa toimipisteessä. Perustason kuntoutuksella on keskitetty ajanvaraus ja neuvonta, jonne voi ottaa yhteyttä puhelimitse. Katso sivun alaosasta yhteystiedoista palvelunumero sekä -ajat.

Kenelle ja millä ehdoin

Fysioterapia on maksutonta alle 18-vuotiaille. Lapsi voidaan ohjata fysioterapiaan neuvolasta, kouluterveydenhuollosta, perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon lääkärin lähetteellä tai toisen kuntoutuksen ammattihenkilön suosituksesta. Jos lapsen tai nuoren kehityksessä ilmenee huolta, vanhempi voi myös varata arviointiajan fysioterapiaan ilman lähetettä.

Toimi näin

Avokuntoutuksen palvelunumero palvelee lasten ja nuorten perustason fysioterapian ajanvarauksessa ja neuvonnassa.

Yhteystiedot

Takaisinsoittopalvelu:
Takaisinsoittopalvelu: +358 44 4823215
Tekstiviesti, ajanvarauksen peruutus:
Tekstiviesti, ajanvarauksen peruutus: +358 45 73959178
Takaisinsoittopalvelu
ma 07:30 - 14:00
ti 07:30 - 14:00
ke 07:30 - 14:00
to 07:30 - 14:00
pe 07:30 - 14:00

Fysioterapian ja lasten puhe- ja toimintaterapian sekä apuvälinekeskuksen ajanvaraus ja neuvonta.

Ajanvarauksen peruutus tehdään tekstiviestillä. Mainitse nimesi ja vastaanottoaikasi. Tekstiviestillä voit ainoastaan perua aikasi. Saadaksesi tarvittaessa uuden ajan on sinun soitettava ajanvaraus- ja neuvontanumeroon. Vastaanottoaika on peruttava arkipäivänä viimeistään 24 tuntia ennen vastaanottoa perustellusta syystä.

Osoite:
Terveystie 1, 17200 Vääksy
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Terveystie 1, 17200 Vääksy
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Fysioterapia: Neuvolan ovista sisään, odota odotustilassa.

Toimintaterapia: Toimintaterapiaan tullaan sisään terveysaseman pääovesta ja jatketaan suoraan käytävän päähän lasioville. Lasiovista tullaan neuvola käytävälle, josta löytyy myös toimintaterapia. Odotustila löytyy vasemmalle käännyttäessä.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Terveystie 2, 15870 Hollola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Terveystie 2, 15870 Hollola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Saapuessasi tee itseilmoittautuminen joko sote-keskuksen pääaulan tai Perhekeskuksen sisäänkäynnin itseilmoittautumislaitteella. Siirry odottamaan 1. kerroksen odotustila 13:een. Asiakas noudetaan odotustilasta.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Iitintie 29, 47400 Kausala
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Iitintie 29, 47400 Kausala
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Fysioterapia: Terveysaseman parkkipaikalta, käynti terveysaseman vasemmalle sivulle, talon päätyyn. Päädystä sisään alakertaan, jossa fysioterapia on aulasta vasemmalle (neuvolaa vastapäätä)

Toimintaterapia: Terveysaseman parkkipaikalta, käynti terveysaseman vasemmalle sivulle, talon
päätyyn. Päädystä sisään alakertaan, jossa toimintaterapia on aulasta vasemmalle (neuvolaa vastapäätä).

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Mariankatu 10, 15110 Lahti
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Mariankatu 10, 15110 Lahti
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Perhekeskuksen fysio- ja toimintaterapiaan käynti tapahtuu Mariankadun puolelta. Toiminta- ja fysioterapian vastaanotot sijaitsevat 1. kerroksessa. Ovesta sisään tullessa käytä itseilmoittautumislaitetta, sitten kävelet käytävää pitkin suoraan odotusaulaan, josta sinut kutsutaan vastaanotolle.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Pekkalantie 10, 15560 Nastola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Pekkalantie 10, 15560 Nastola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Fysioterapia: Pääovista sisään, käännytään oikealle, jossa hissi ja rappuset, joilla pääsee toiseen kerrokseen. Hissillä tullessa käännytään vasemmalle, rappuja tullessa käännytään oikealle. Kuljetaan pitkä käytävä käytävän päädyssä olevaan odotustilaan asti.

Toimintaterapia: Pääovista sisään, käännytään oikealle, jossa hissi ja rappuset, joilla pääsee toiseen kerrokseen. Hissillä tullessa käännytään vasemmalle, rappuja tullessa käännytään oikealle. Kuljetaan pitkä käytävä käytävän päädyssä olevaan odotustilaan asti.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Terveystie 1, 16300 Orimattila
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Terveystie 1, 16300 Orimattila
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Fysioterapia/Toimintaterapia: Terveysaseman pääsisäänkäynnistä käänny vasemmalle käytävälle, missä odotustila.

Puheterapia: Sisään pääovesta, käännytään heti vasemmalle ja noustaan hissillä tai portaita toiseen kerrokseen opastekylttien mukaisesti. Odotustila löytyy käytävältä käännyttäessä vasemmalle.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.