Lasten ja nuorten puheterapia sote-keskuksissa

Puheterapian asiakkaat ovat pääosin alle kouluikäisiä lapsia, joiden kielen ja puheen kehityksessä, suun motoriikassa tai kommunikointi- ja vuorovaikutustaidoissa on haasteita.

Perustason puheterapiaa sote-keskusten lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteistä

Puheterapiassa tutkitaan, arvioidaan, tuetaan ja kuntoutetaan kielen ja puheen, kommunikointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä syömistaitojen kehitystä ja niihin liittyviä häiriöitä. Puheen- ja kielenkehityksen häiriöt voivat olla eriasteisia. Lievimmillään lapsella voi olla jokin äännevirhe.Jos lapsella on suuria tai laaja-alaisia vaikeuksia sekä puheen ja kielen että myös muilla kehityksen osa-alueilla, tarvitaan laajempia moniammatillisia tutkimuksia ja tukitoimia. Nämä tutkimukset toteutuvat erikoissairaanhoidossa ja niihin tarvitaan aina tehtyjen perustutkimusten lisäksi lääkärin lähete.

Puheterapeutti tekee moniammatillista ja ohjaavaa yhteistyötä lapsen lähiympäristön kanssa. Vanhempien ohjaaminen ja yhteistyö heidän kanssaan on ensiarvoisen tärkeää puheterapian parhaan mahdollisen hyödyn saavuttamiseksi.

Lasten ja nuorten puheterapian perustason toimipisteet Asikkalassa, Iitissä, Lahdessa, Nastolassa, Orimattilassa ja Hollolassa palvelevat koko Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän aluetta. Asiakas voidaan tarvittaessa ohjata asioimaan muussakin kuin oman kotikuntansa toimipisteessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Puheterapiaan tarvitaan terveydenhoitajan tai lääkärin lähete, tai esimerkiksi toimintaterapeutin tai psykologin suositus. Myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä puheterapeuttiin, mikäli lapsen puheenkehityksestä herää huoli.

Toimi näin

Lähetteen saatuasi toimi ohjeen mukaan. Huolen herätessä voit ottaa yhteyttä avokuntoutuksen ajanvarauksen ja neuvonnan puhelinnumeroon.

Yhteystiedot

Takaisinsoittopalvelu:
Takaisinsoittopalvelu: +358 44 4823215
Tekstiviesti, ajanvarauksen peruutus:
Tekstiviesti, ajanvarauksen peruutus: +358 45 73959178
Takaisinsoittopalvelu
ma 07:30 - 14:00
ti 07:30 - 14:00
ke 07:30 - 14:00
to 07:30 - 14:00
pe 07:30 - 14:00

Fysioterapian ja lasten puhe- ja toimintaterapian sekä apuvälinekeskuksen ajanvaraus ja neuvonta.

Ajanvarauksen peruutus tehdään tekstiviestillä. Mainitse nimesi ja vastaanottoaikasi. Tekstiviestillä voit ainoastaan perua aikasi. Saadaksesi tarvittaessa uuden ajan on sinun soitettava ajanvaraus- ja neuvontanumeroon. Vastaanottoaika on peruttava arkipäivänä viimeistään 24 tuntia ennen vastaanottoa perustellusta syystä.

Osoite:
Terveystie 2, 15870 Hollola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Terveystie 2, 15870 Hollola
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Saapuessasi tee itseilmoittautuminen joko sote-keskuksen pääaulan tai Perhekeskuksen sisäänkäynnin itseilmoittautumislaitteella. Siirry odottamaan 1. kerroksen odotustila 13:een. Asiakas noudetaan odotustilasta.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Aleksanterinkatu 11, 15110 Lahti
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Aleksanterinkatu 11, 15110 Lahti
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Perhekeskuksen puheterapiaan on käynti Aleksanterinkadun puolelta. Vastaanottotilat sijaitsevat 2. kerroksessa. Sisääntuloaulassa on itseilmoittautumislaite, joka ohjaa eteenpäin. Toiseen kerrokseen pääsee portaita sekä hissillä.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.

Osoite:
Terveystie 1, 16300 Orimattila
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet
Osoite: Terveystie 1, 16300 Orimattila
kts. lisätiedoista sisäänkäyntiohjeet

Fysioterapia/Toimintaterapia: Terveysaseman pääsisäänkäynnistä käänny vasemmalle käytävälle, missä odotustila.

Puheterapia: Sisään pääovesta, käännytään heti vasemmalle ja noustaan hissillä tai portaita toiseen kerrokseen opastekylttien mukaisesti. Odotustila löytyy käytävältä käännyttäessä vasemmalle.

Perustason kuntoutuspalveluja lapsille ja nuorille on saatavilla Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimipisteissä sote-keskuksissa.