Päijät-Sote: Kolmatta koronarokotusta suositellaan nuorille riskiryhmäläisille – pienemmille lapsille lisää rokotuspäiviä 1. ja 2. rokotuksia varten

Päijät-Sote: Kolmatta koronarokotusta suositellaan nuorille riskiryhmäläisille – pienemmille lapsille lisää rokotuspäiviä 1. ja 2. rokotuksia varten

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille kolmatta koronarokotetta. Lasten riskiryhmät voi tarkistaa THL:n verkkosivuilta. Kolmannen rokotteen voi ottaa, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on suositeltu jo aikaisemmin tehosteannoksia. Perussairaudet lisäävät riskiä sairastua muuten lapsilla ja nuorilla harvinaiseen vakavaan koronavirustautiin. 

Myös muiden 12–17-vuotiaiden on mahdollista ottaa kolmas rokotus, jos se on tarpeen erityisestä syystä, esimerkiksi matkustamisen vuoksi. Ikäryhmään kuuluvat voivat varata ajan alueemme kaikille sote-keskusten ja Trion rokotuspisteille. Trion rokotuspisteellä rokotuksen saa myös ilman ajanvarausta. Trion rokotuspiste on auki maanantaista perjantaihin kello 10–19 (sekä walk-in-ajat että varattavat ajat). 

5–11-vuotiaille lapsille rokotuksen voi ottaa neuvolassa 

Kaikille 5–11-vuotiaille lapsille tarjotaan mahdollisuutta ottaa koronarokotus. Jo 20 prosenttia ikäryhmän lapsista on saanut ensimmäisen rokotuksensa. Jos lapsi tai nuori on jo sairastanut koronan, voi ensimmäisen tai tehosterokotteen ottaa 4–6 kuukautta sairastetun taudin jälkeen. Kun väli on pidempi, rokotus antaa paremman suojan koronaa vastaan. 

Koronarokotusten ajanvaraukset tehdään osoitteessa paijat-sote.fi/koronarokotus, ja ikäryhmän kevään rokotuspäivät järjestetään seuraavasti:  

  • Lahden perhekeskuksen neuvolassa torstaina 10.3., keskiviikkona 23.3., tiistaina 12.4. ja torstaina 12.5. 
  • Nastolan neuvolassa tiistaina 5.4. 
  • Hollolan Salpakankaan neuvolassa tiistaina 15.3. ja keskiviikkona 4.5. 
  • Asikkalan neuvolassa torstaina 31.3. ja tiistaina 17.5. 
  • Orimattilan neuvolassa torstaina 21.4. 
  • Hartolan koululla keskiviikkona 23.3., torstaina 14.4. ja perjantaina 6.5. 
  • Padasjoen neuvolassa tiistaisin 22.3., 12.4. ja 3.5.  

Kauppakeskus Karisman pop-up-rokotuspisteellä lauantaina 12.3. kello 11–17 on myös mahdollisuus ottaa rokotus 5–11-vuotiaille lapsille. 

Lisätietoja: 
tulosaluejohtaja, avosairaanhoito Kimmo Kuosmanen, p. 050 539 1648 
tulosaluejohtaja, lapsiperhepalvelut Eija Kallio, p. 044 778 0310 

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.

Sähköposti lähetettiin henkilölle [email protected]

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Keskussairaalankatu 7, Lahti, Päijät-Häme 15850, Suomi

Peruuta tilaus