Päijät-Sote: Korona-viikkokatsaus

Sairaalassa on 29 koronapotilasta, ja heistä tehohoidossa on kolme. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 31 koronapotilasta. Sairaalassa hoidettavien koronapotilaiden määrä on kasvanut selvästi viikon takaisesta. 

Päijät-Soten alueella on koronainfektioon liittyen menehtynyt yhteensä 128 ihmistä epidemian aikana. Näistä kuolemista 30 on tapahtunut viimeisen 30 vuorokauden aikana. Kuoleman katsotaan liittyneen koronainfektioon, kun koronaan sairastunut kuolee 30 päivän kuluessa positiivisesta näytteestä. 

Jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu, voi tehdä kotitestin. Suosittelemme omaehtoista kotieristystä, jos testin tulos on positiivinen. Altistuneelle suosittelemme kontaktien välttämistä, jos se on mahdollista. 

Vakavalta koronataudilta voi parhaiten suojautua ottamalla rokotuksen. Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 65 prosenttia. Tartuntariski on nyt korkea, ja 80 vuotta täyttäneiden kannattaa suojautua vakavaa tautia vastaan neljännellä rokotuksella, kun kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. 

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 18. toukokuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä. 

Lisätietoja: 
infektioylilääkäri Ville Lehtinen, p. 044 719 5455 
johtajaylilääkäri, toimialajohtaja Tuomo Nieminen, p. 050 910 5150 

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.