Valtakunnallinen Ihmisen parhaaksi -palkinto Päijät-Hämeeseen – keskussairaalan päivystysosastolla iloitaan palkinnosta

Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosastolla työskentelee noin 30 hoitoalan ammattilaista, joten huippuporukasta kuvassa on noin kolmasosa.
Vasemmalta oikealle:
Hanna Klinga, sairaanhoitaja
Milla Mörä, apulaisosastonhoitaja
Anu Tunkkari, sairaanhoitaja
Tanja Järvinen, sairaanhoitaja
Annika Koivula, sairaanhoitaja
Erja Laakso, sairaanhoitaja
Pia Pesonen, sairaanhoitaja
Jaana Alanne, sairaanhoitaja
Leena Malinen, sairaanhoitaja
Hanna Kelahaara, sairaanhoitaja
Annika Mäkinen, lähihoitaja

Sairaanhoitajaliitto on myöntänyt vuosittaisen Ihmisen parhaaksi -palkinnon kolmelle taholle. Yksi näistä on Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosasto. Palkinnonsaajat julkistettiin tänään virtuaalisten Sairaanhoitajapäivien avajaisissa.

– Päivystysosastolla työyhteisöömme kuuluu tällä hetkellä noin 30 hoitoalan ammattilaista. Nimikkeiltämme olemme sairaanhoitajia ja lähihoitajia, kertoo sairaanhoitaja Hanna Kelahaara Päijät-Hämeen keskussairaalasta.

Miltä tuntui saada Ihmisen parhaaksi -palkinto 2021?

– Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä palkinnosta ja kunnianosoituksesta, joka hienolla tavalla korostaa sairaanhoitajan työn arvostusta, Hanna Kelahaara iloitsee.

– Raskas työ varsinkin nyt korona-aikana on hitsannut työyhteisöämme tiiviimmin yhteen. Valtakunnallinen huomionosoitus lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta entisestään – tulee sellainen hei, me tehtiin se -fiilis! Tällainen huomioiminen on omiaan kannustamaan meitä, että jatkossakin teemme työtä ihmisen parhaaksi aivan huipputiimissä, pukee Hanna Kelahaara sanoiksi koko osaston väen tunnot.

Kiitosta antaa myös hyvinvointialueen johto.

– Päivystysosastollamme työskentelevät ovat antaneet itsestään uskomattoman paljon varmistaakseen potilaiden hyvän hoidon. Jaksaminen on varmasti ollut koetuksella. Päivystysosaston palkinto on hieno tunnustus sille tinkimättömälle työlle ja yhteishengelle, joka auttaa yksikköä jaksamaan päivästä toiseen. Samaisen palkinnon soisin jokaiselle yksiköllemme. Toivomme kaikki, että pandemian aiheuttama lisäkuorma väistyy ja työtaakka sitä myöten helpottaa, sanoo hyvinvointialueen toimitusjohtaja Marina Erhola.

Palkintosumman työyhteisö on päättänyt käyttää hemmotteluhetkiin. Ja maanantaina palkintoa juhlistetaan oman porukan kesken myös kakkukahveilla.

Lisätietoja palkinnon myöntämisperusteista Sairaanhoitajaliiton tiedotteesta:
Ihmisen parhaaksi -palkinto kolmelle huikealle koronatiimille