Toisen asteen opetus siirtyy ensi viikolla lähiopetukseen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä kokoontui tänään. Alueen koronatilanne on jonkin verran parantunut viikon aikana, mutta epidemia on edelleen leviämisvaiheessa. Viime viikolla todettiin 99 uutta koronatartuntaa eli 9 prosenttia vähemmän kuin edeltäneellä viikolla.

Lahden yläkoulujen kolmen viikon hybridimallin mukainen siirtymäaika loppuu kuun vaihteessa, ja 3.5. lähtien myös Lahden yläkoulut ovat lähiopetuksessa. Alueemme toisen asteen opetusta suositetaan palaamaan lähiopetukseen 3.5. alkaen.

Korkean tartuntatautiriskin tiloja avattiin uudelleen viime viikolla Aluehallintoviraston päätöksellä. Toimijoiden on edelleen turvattava terveysturvallinen toiminta esimerkiksi rajoittamalla tiloissa asioivien määrää.

Yksityis- ja yleisötilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan edelleen rajaamaan enintään 6 henkilöön. Näin ollen esimerkiksi perheiden välisiä tapaamisia on hyvä vielä välttää. Tällä tavoin voimme parantaa epidemiatilannetta.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta ja sisällä tapahtuva vuonna 2007 ja sitä ennen syntyneiden ryhmäharrastustoiminta on keskeytetty, mutta ryhmäharrastukset sallitaan ulkona alle 20-vuotiaille korkeintaan 10 hengen ryhmissä. Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattu harrastustoiminta jatkuu ilman rajoituksia. Kaikissa ryhmäharrastuksissa tulee ottaa huomioon terveysturvallisuutta parantavat käytännöt. Esimerkiksi ryhmien välisiä harjoitusotteluita ei suositeta järjestettäväksi.

Ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, on käytössä vain kolmasosa asiakaspaikoista. Alkoholia saa anniskella klo 7–17, ja sallittu aukioloaika on kello 5–18. Muissa ravintoloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Anniskelu on sallittu kello 7–17 ja sallittu aukioloaika ravintola-asiakkaille on kello 5–19.

Koronayhteistyöryhmä arvioi alueemme koronatilannetta sekä suositusten ja rajoitusten tarvetta seuraavan kerran maanantaina 3.5.