Tekniset ongelmat ruuhkauttaneet koronarokoteaikojen varaamista 

Asiakas käärii hihaansa valmistautuessaan ottamaan koronarokotteen sairaanhoitajalta
Kaikki vuonna 1941 syntynet ja vanhemmat voivat nyt varata ajan koronarokotukseen.


Sote-keskusten puhelimet ovat ruuhkautuneet koronarokoteaikojen kyselyistä. Myös sähköisessä ajanvarauksessa on ilmennyt alkuhankaluuksia. Hyvinvointialue on ratkonut yhteistyökumppaneidensa kanssa teknisiä ongelmia mahdollisimman ripeästi. Kaikki tälle viikolle suunnitellut rokotusajat on kuitenkin voitu antaa. Ensi viikolle on aikoja vielä varattavissa.

Muutkin kuin koronarokotuksiin liittyvät sote-keskusten takaisinsoittoajat ovat venyneet yhteydenottomäärien kasvaessa. 

– Tällä hetkellä takaisinsoittoa korona-ajanvaraukseen ei vielä pysty jättämään Harjun terveyden numerossa, mutta ruuhka puretaan tänään. Harjun terveyden jonossa on noin 450 puhelua, ja niitä purkaa tällä hetkellä kuusi sairaanhoitajaa, kertoo tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen.   
  

Ajanvaraus mieluiten sähköisesti 
Hyvinvointialue toivoo, että ensisijaisesti aika koronarokotukseen varataan sähköisesti. Niin puhelimitse kuin sähköisessä ajanvarauksessa varataan samalla aika myös tehosterokotteeseen 12 viikon päähän. Rokoteannosten aikaväli on muuttunut neljästä kahteentoista viikkoon.

Ajan voivat nyt varata kaikki vuonna 1941 syntyneet ja sitä vanhemmat. Seuraavien ikä- ja riskiryhmien ajanvarauksen alkamisesta hyvinvointialue tiedottaa erikseen nettisivuillaan, somekanavissaan ja paikallismedian kautta.

Yli 70-vuotiaille rokotteena annetaan BioNTech-Pfizerin rokotetta. Kun AstraZenecan rokotetta saadaan Päijät-Hämeeseen, sitä käytetään vain alle 70-vuotiaiden rokottamiseen.