Sysmän verkoston huuhtelujuoksutukset aloitetaan, veden keittokehotus ja käyttökielto ovat edelleen voimassa osassa verkostoa

Sysmän kunnassa 6.1. sattuneen putkirikon seurauksena saastuneen verkoston desinfiointi on saatu suoritettua koko verkoston alueella ja verkoston huuhtelut voidaan aloittaa vaiheittain.

Kiinteistöt kirkonkylän ja Suopelto – Päijätsalon verkostojen alueilla voivat aloittaa veden juoksuttamisen verkoston huuhtelemiseksi. Vettä juoksutetaan kaikista kiinteistön hanoista kunnes vesi ei enää haise kloorilta ja se on kirkasta. Desinfiointi voi irrottaa sakkaa verkostosta ja aiheuttaa veteen vierasta väriä. Juoksutuksen aikana voi verkostossa esiintyä painevaihteluita. Juoksutuksista ohjeistetaan tarkemmin Sysmän kunnan sivuilla julkaistavassa ohjeessa.

Juoksutuksen jälkeen vettä voidaan käyttää mutta veden keittokehotus on voimassa. Juomavesi ja ruoanvalmistukseen käytettävä vesi on keitettävä 5 minuutin ajan. Tarkempia ohjeita veden käyttöön keittokehotuksen aikana löytyy Päijät-Soten sivuilta veden-kayttoohjeita-keittokehotuksen-aikana-v1.pdf (paijat-sote.fi)

Pohjois-Sysmän vesiosuuskunnan alueella desinfiointiaineen vaikutusaika on meneillään ja vesi on edelleen käyttökiellossa. Kaikki hanat tulee pitää suljettuina, wc:n saa huuhdella.

Näytteenotto desinfioinnin onnistumisen valmistamiseksi aloitetaan ensi viikolla (viikko 3). Keittokehotuksen purkamiseen tarvitaan useampia näytteenottoja. Tämänhetkisen arvion mukaan kaikkien näytetulosten valmistumiseen kuluu noin kaksi viikkoa.

Henkilöitä, jotka epäilevät saaneensa oireita juotuaan saastunutta vettä, pyydetään olemaan yhteydessä Sysmän sote-keskukseen.

Asiasta kerrotaan seuraavan kerran perjantaina 14.1. klo 11 mennessä.