Rokotehaasteen tavoite ylittyi ennen lokakuun loppua – haaste jatkuu uudella tavoitteella

Tavoitteena oli saada 15 000 alueen asukasta ottamaan koronarokotus lokakuun loppuun mennessä, ja se ylittyi jo viikkoa ennen määräpäiväänsä. Haasteen tempauksilla rokotteen ottaminen tehtiin mahdollisimman helpoksi ja tuotiin rokotusmahdollisuus aiempaa paremmin ihmisten arkeen. Päijät-Sote kiittää lämpimästi kaikkia haasteeseen tähän mennessä mukaan lähteneitä asukkaita, yrityksiä ja muita tahoja.

Rokotuskattavuuden toivotaan vielä nousevan, jotta se pitäisi epidemian hallinnassa. Rokotehaaste-kampanja saakin jatkoa loppuvuoteen asti uudella tavoitteella.

– Asukkaat ovat ilahduttavasti aktivoituneet ottamaan rokotuksia, ja yritykset lähtivät hienosti mukaan tarjoamalla erilaisia kannustimia ja paikkoja pop-up-rokotuspisteille. Uusi, kunnianhimoinen tavoitteemme on kannustaa alueemme asukkaita ottamaan koronarokotuksia niin, että vähintään 12-vuotiaista 90 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotuksensa vuoden loppuun mennessä. Toivotamme samalla uudet yritykset lämpimästi mukaan haasteeseen, kannustaa Päijät-Soten johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen.

Pop-up-rokotuspiste Hollolan Sovituksenkirkolle ja Orimattilan S-marketiin

Keskiviikkona 27.10. Lahden kaupunginteatteri lahjoittaa Trion walk-in-rokotuspisteellä klo 15–19 ensimmäisen tai toisen koronavirusrokotuksen ottajille 200 kappaletta ystävänlippuja. Liput oikeuttavat alennettuihin hintoihin teatterinäytöksistä. Ystävänlipulla puhenäytelmää pääsee seuraamaan 10 eurolla ja musikaalia 15 eurolla.

– On yhteinen etu, että rokotekattavuus saadaan pikaisesti mahdollisimman korkealle. Meille on tärkeää, että teatterissakäynti koetaan turvalliseksi. Rokotukset ovat myös paras tapa varmistaa teatterin toiminnan jatkuminen ilman keskeytyksiä, sanoo Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen.

Pop-up-rokotukset Osuuskauppa Hämeenmaan Prismoissa jatkuvat, ja torstaina 28.10. klo 12–20 Holman Prismassa (Johanneksenkatu 4, Lahti) sekä perjantaina 29.10. klo 12–20 Launeen Prismassa (Ajokatu 83, Lahti) voi ottaa koronarokotuksen. Myös Orimattilan S-marketin (Erkontie 16, Orimattila) pop-up-rokotuspisteeltä voi hakea koronarokotuksen maanantaina 1.11. klo 10–17.

Ensi viikon tiistaina 2.11. koronarokotuksen saa myös Hollolan Sovituksenkirkossa (Keskuskatu 2, Hollola) klo 10–16. Hollolan seurakunta tarjoaa ensimmäisen tai toisen rokotuksen ottajille yhteensä 100 kappaletta lounaslippuja, jotka oikeuttavat lounaaseen arkisin klo 11–13.30 Hollolan Sovituksenkirkon lounasravintolassa ajalla 2.–12.11.

– Hollolan seurakunta on koko pandemia-ajan pyrkinyt järjestämään oman toimintansa mahdollisimman turvallisesti. Nyt seurakunta kantaa vastuutaan myös rokotuskattavuuden parantamisen osalta. Sovituksenkirkossa on rokotuspäivänä mahdollisuus nauttia lounas ravintolassamme ja tutustua Kuhmoisten linnavuori -näyttelyyn, kertoo kirkkoherra Timo Huttunen Hollolan seurakunnasta.

Rokotuspisteille voi tulla vain oireettomana. Noudatathan rokotuspisteelle tullessasi turvaväli- ja maskisuosituksia, ja huomioi aikataulussasi rokotuksen jälkeinen 15 minuutin seuranta-aika. Pukeudu rokotukseen tullessasi vaatetukseen, jossa olkavarsi on helppo paljastaa. Ota mukaan henkilöllisyystodistuksesi (myös ajokortti tai Kela-kortti käyvät). Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.