Ravintola Armaksessa juhannuksena asioineita kehotetaan koronatestiin myös oireettomina

Eilisen päivän aikana alueellamme on varmistettu 24 uutta koronavirustartuntaa, joista 12 on todettu juhannusta Lahden ravintoloissa viettäneillä. Yhteensä Lahden keskustan ravintoloissa juhannusta viettäneillä on varmistunut jo yli 20 tartuntaa, joista 18 liittyy ravintola Armaksen joukkoaltistumiseen.

Armaksessa viime perjantaina tai lauantaina asioineille painotetaan, että on ensiarvoisen tärkeää hakeutua koronatestiin, vaikka oireita ei olisikaan. Paikalla olleita kehotetaan myös jäämään omaehtoiseen karanteeniin ja välttämään kaikkia lähikontakteja testituloksen varmistumiseen saakka. Testiin ei tarvitse hakeutua, jos on oireeton ja saanut kaksi rokotetta tai sairastanut koronataudin kuuden kuukauden sisään.

Koronatestin voi varata sähköisesti osoitteesta omaolo.fi. Kaikki ravintola Armaksessa juhannuksena asioineet voivat varata testiajan tilapäisestä ajanvarausnumerosta 044 4403 010. Puhelut ohjautuvat takaisinsoittojärjestelmään, ja soittajan numero jää vastauspalveluun.

– Juhannuksena tapahtuneen koronaviruksen leviämisen laajuus ei ole vielä selvillä. Lahdessa tulee nyt noudattaa erityistä varovaisuutta perheen ulkopuolisissa kontakteissa ja harkita ovatko ne välttämättömiä. Seuraavien kahden viikon ajan on erityisen tärkeää noudattaa huolellisesti suosituksia ja rajoituksia, jotta tilanteen nopea heikkeneminen pystytään estämään, kehottaa infektioylilääkäri Ville Lehtinen.

Muissakin Lahden keskustan ravintoloissa 25.–26.6. vierailleita kehotetaan seuraamaan oloaan ja hakeutumaan herkästi koronatestiin vähäistenkin oireiden ilmaantuessa.

Palveluissa on väliaikaisesti ruuhkaa

Päivystysavun numero 116117 on ruuhkautunut suuren yhteydenottomäärän vuoksi, ja takaisinsoittoajoissa voi olla viivettä. Sekä Päivystysavun numeroon 116117 että tilapäiseen ajanvarausnumeroon soittaneilta pyydetään kärsivällisyyttä takaisinsoiton odotteluun.

Akuutti24:n päivystykseen ei tule hakeutua ennen soittamista Päivystysavun numeroon 116117. Myös koronanäytteenotossa, päivystyksessä ja vuodeosastoilla on ruuhkaa, ja pyydämme varautumaan tavallista pidempiin jonotus- ja odotusaikoihin. Resursseja puhelinajanvaraukseen ja koronanäytteenottoon on lisätty, ja Päijät-Soten henkilökunta purkaa ruuhkaa aktiivisesti.

Altistuminen Päijät-Soten yksikössä, hygieniasuositukset voimassa koko maakunnassa

Päijät-Soten yhdessä yksikössä kahdeksan työntekijää ja 20 asiakasta on altistunut koronavirukselle. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä varattujen käyntiaikojen siirtämiseksi.

Yleiset hygieniasuositukset ovat edelleen voimassa kaikkialla maakunnassa asiakastiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Lahden kaupungin alueella lähikontakteja suositellaan välttämään yleisölle avoimissa sisätiloissa. Tämä tarkoittaa, että yli 15 minuutin oleskelussa sisätiloissa tulisi pitää vähintään 2 metrin turvaväli samassa tilassa oleviin henkilöihin.

Yleinen kasvomaskin käyttösuositus on voimassa kaikkialla maakunnassa, ja se koskee kaikkia yli 12-vuotiaita. Myös yhden tai kaksi rokotetta saaneiden tulee noudattaa suosituksia.