Piha- tai mökkikaivon kunto ja veden laatu kannattaa tarkistaa keväisin


Piha- tai mökkikaivon kunto on hyvä tarkistaa keväisin. Sade-, sulamis- ja tulvavedet voivat uhata veden laatua. Niiden mukana kaivon veteen voi päätyä ympäristön epäpuhtauksia, joista voi olla haittaa terveydelle.

Veden laatu tulisi tutkituttaa myös aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa, veden laadun muuttuessa sekä vähintään kolmen vuoden välein. Vesi pitäisi tutkituttaa myös silloin, kun perheeseen on syntymässä lapsi, koska kaikki terveyteen vaikuttavat aineet, kuten fluoridi, radon, nitraatti ja nitriitti eivät maistu vedessä. Lisäksi kaivoa on huollettava säännöllisesti ja seurattava vesinäyttein, että kaivovesi täyttää talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset.

Kaivon ylläpito, säännöllinen huolto ja kaivoveden laadun tutkituttaminen ovat kaivon omistajan vastuulla. Jos kaivo on ollut pitkään käyttämättä, kannattaa veden laatu tarkistaa ja tarvittaessa tutkituttaa ennen kuin vettä alkaa juoda tai käyttää ruoanlaittoon. Myös pitkään käyttämättömillä kesäasunnoilla kannattaa vettä juoksuttaa runsaasti ennen ensimmäistä käyttöä.

Kaivovesien näytepulloja voi hakea suoraan laboratoriosta, terveydensuojelun toimistoista tai alla mainituista kuntien noutopisteistä. Pullojen mukana saa näytteenottolähetteen, hinnaston sekä näytteenotto-ohjeen. Näytepullot suositellaan toimittamaan itse laboratorioon. Ohjeita näytteenotosta ja tulosten tulkinnasta voi kysyä terveydensuojelusta.

Kuntien pisteet, joista saa näytepulloja
  • Asikkala: Tekniset palvelut, Asikkalantie 21, Vääksy
  • Hartola: Kunnantalo, Kuninkaantie 16
  • Iitti: Kunnan kirjasto, Kausansaarentie 3, Kausala
  • Myrskylä: Kunnantalo, Virastotie 5
  • Orimattila: Kaupungintalo, Erkontie 9
  • Padasjoki: Kunnantalo, Kellosalmentie 20
  • Pukkila: Hyvinvointikeskus Onni, Onnintie 3
  • Sysmä: Kunnantalo, Valittulantie 5

 

Lisäksi näytepulloja saa Terveydensuojelun toimistoista

  • Hollolan toimisto (Virastotie 3 C, 2 krs)
  • Heinolan toimisto (Rauhankatu 3 a, 3. krs)
  1. 03 780 0211, sähköposti [email protected]

 

Lähde: Ympäristöterveyskeskus