Päijät-Sote: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen jatkuu vahvana yhteistyöllä

Alueen lasten ja nuorten hyvinvointi on avainkysymys koko Päijät-Hämeen näkökulmasta samaan aikaan kun ikääntyneiden osuus väestöstä jatkaa kasvuaan. Viime vuonna Päijät-Sote lisäsi henkilöresurssia lasten ja lapsiperheiden tarvitsemiin palveluihin ja panostukset jatkuvat edelleen. Keskeistä on tiivis monialainen yhteistyö kuntien, seurakuntien ja kolmannen sektorin kanssa.

Yhtymähallitus sai kokouksessaan kattavan katsauksen Päijät-Hämeen lapsiperhepalvelujen menneeseen ja tulevaan. Syksyllä 21 valmistui maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, johon hyvinvointialueen toimialat ovat yhteistyönä valmistelleet sosiaali- ja terveydenhuollon osuuden. Myös kunnat ovat valmistelleet kuntakohtaisia suunnitelmiaan.

– Maakunnallinen suunnitelma luo suuntaviivat lapsiperhetyön (LAPE) kehittämiselle, jota kunnat, järjestöt, seurakunnat ja muut toimijat jatkavat kanssamme edelleen hyvinvointialueella. Yhdyspintatyön kehittämiselle on tarvetta myös täällä Päijät-Hämeessä, jossa korostuvat monialaisen työskentelyn tarpeet monissa lapsiperheissä, kertoo toimialajohtaja Mika Forsberg.

Päijät-Sote jatkaa loppukeväästä LAPE-kuntakierroksia, jotka saivat myönteisen vastaanoton viime vuonna. Alueellisen tarkastelun ohella ne mahdollistavat kuntakohtaisen vuoropuhelun ja kuntakohtaisten erojen ja yhteneväisyyksien tunnistamisen.   

Päijät-Sote on vienyt määrätietoisesti eteenpäin lapsiperhepalvelujen ulkoisen arvioinnin pohjalta syksyllä 2020 tehtyä toimenpideohjelmaa kehittämistoimenpiteineen. Pandemiatilanteesta johtuen on kuitenkin jouduttu tarkentamaan kehittämistoimenpiteiden aikatauluja.

– Olemme tehneet merkittäviä panostuksia muutaman viime vuoden aikana esimerkiksi alaikäisten mielenterveyspalveluihin, minkä toivomme näkyvän myös erityispalvelujen tarpeen vähenemisenä tulevaisuudessa. Haasteet liittyvät edelleen työntekijöiden saatavuuteen. Sosiaalityöntekijöiden rekrytointihaasteiden ratkaiseminen on yksi keskeisimmistä kysymyksistä suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen työskentelyn turvaamiseksi ja siten vaikuttavuuden parantamiseksi. Henkilöstön pito- ja vetovoimatekijöiden kehittämistä tarvitaan edelleen, Forsberg kuvaa.

Päijät-Hämeen lastensuojeluilmoitusten ja hakemusten määrä on pysynyt edelleen korkeana, mikä osaltaan osoittaa tuen tarpeiden määrää alueen lapsiperheillä. Myös laitoshoidon tarpeet kertovat edelleen alueen lasten ja nuorten tilanteesta. Erittäin myönteistä oli viime vuonna se, että kodin ulkopuoliset sijoitukset vähentyivät.

Lisätietoja:
toimialajohtaja Mika Forsberg, 03 819 2980

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointialueen järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.