Päijät-Hämeen koronatilanne jatkuu tukalana – lisäerä rokotteita myös ensi viikolle  

Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku Päijät-Hämeessä on laskenut hieman, mutta tilanne on edelleen vaikea. Tämän vuoksi alueelle saadaan ensi viikolla 5000 kappaleen lisäerä koronarokotteita.  

Kahden viime viikon aikana sairaalahoitoon on Päijät-Hämeessä joutunut enemmän koronapotilaita kuin kertakaan aiemmin koko epidemian aikana. Neljä tehohoitoa tarvitsevaa koronapotilasta on siirretty viikon sisään Hyksin teho-osastoille, ja lähipäivinä on tarpeen siirtää lisää tehohoidon koronapotilaita muihin yliopistosairaaloihin. 

– Uusien koronatartuntojen määrän kasvu saattaa olla nyt taittunut, mutta edelleen on tärkeää tsempata itseämme elämään koronaturvallisesti lähiviikot, muistuttaa johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen.