Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Myös määräaikaisten työntekijöiden palkanmaksu onnistui

image received via email

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Myös määräaikaisten työntekijöiden palkanmaksu onnistui

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen määräaikaisten työntekijöiden ensimmäinen palkkapäivä oli tiistaina 31.1.2023. Palkanmaksu sujui suunnitelmien mukaan, ja muutamat yksittäiset virheet on korjattu.

– Palkkojen maksaminen sujui tosi hyvin, jopa paremmin kuin osasin odottaa. Joitakin yksittäisiä virheitä ilmeni, mutta niitä tulee normaalitilanteessakin. Kuun vaihteen tapahtumia oli yhteensä noin 6200, mikä sisältää määräaikaisen henkilöstön palkat ja työaikalisät, henkilöstöjohtaja Erja Saari kertoo.

– Meillä on tapana, että palkanmaksun virheet korjataan välittömästi eli kaikki on nyt kunnossa. Se on henkilöstölle tärkeää. Palkanmaksun onnistuminen kuului ykkösprioriteetteihimme hyvinvointialueelle siirryttäessä, Saari jatkaa.

Vakituisten työntekijöiden palkat maksettiin onnistuneesti tammikuun puolivälissä.

– Kiitos onnistumisesta kuuluu esihenkilöille ja koko projektiryhmälle. Palkanmaksuun liittyvät aina myös työvuorosuunnittelujärjestelmät, joten niiden taustallakin tehtiin valtavasti hyvää työtä.

Ensimmäisiä palkka-ajoja ja palkanmaksujen teknistä sujumista jännitettiin yleisesti hyvinvointialueiden uusissa organisaatioissa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue työllistää alueella noin 7 600 terveydenhoidon, sosiaalialan sekä pelastustoimen ammattilaista.

Lisätietoja:

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, henkilöstöjohtaja Erja Saari, p. 044 440 3463, [email protected] 

Provincia Oy, toimitusjohtaja Anna-Kaisa Packalen, p. 050 353 2390, [email protected] 

Visma Public Oy, toimitusjohtaja Juha Mäntylä, p. 0400 406 767, [email protected] 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)