Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Koronarokotuksen voi saada riskiryhmään kuuluvalle lapselle 6 kuukauden iästä lähtien

 

Koronarokotuksen voi saada riskiryhmään kuuluvalle lapselle 6 kuukauden iästä lähtien 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue noudattaa THL:n kansallista ohjeistusta ja antaa koronarokotuksia 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisille lapsille yksilöllisen harkinnan perusteella. Ikäryhmään kuuluva lapsi voi hyötyä rokotuksesta, jos hänellä on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus.  Aikaisemmin koronarokotus oli mahdollista ottaa lapsille viidennestä ikävuodesta lähtien.

Rokotuksen saa Lahden perhekeskuksesta ajanvarauksella 20.2. ja 23.2. kello 16.30-18Aika rokotukseen varataan sähköisesti osoitteesta paijat-sote.fi/koronavirus/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista/.

Rokotusarvio tarpeen ennen ajanvarausta

Rokotukseen ei voi varata aikaa ennen kuin terveydenhuollon ammattilainen on ottanut kantaa lapsen rokotuksiin. Jos lapsellasi on hoitosuhde keskussairaalan lastentautien poliklinikalle, rokotustarve voidaan arvioida siellä. Muutoin arvion saa neuvolasta tai sote-keskuksesta puhelimitse.

Rokotuksia voidaan erityisestä syystä antaa myös muille lapsille yksilöllisen harkinnan ja riskinarvion perusteella, esimerkiksi matkan kohdemaan niin vaatiessa. Astmaa ja diabetesta sairastavat lapset eivät kuulu vakavan koronataudin riskiryhmiin, joten heille rokotuksesta ei arvioida olevan erityistä hyötyä.

Rokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Lisätietoja: 
vs. avosairaanhoidon tulosaluejohtaja Marianne Wallin, 044 416 3656
rokotuskoordinaattori Henry Raita, 040 568 4133 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)