Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kevään tukihenkilö- ja tukiperhekurssille toivotaan tavallisia ihmisiä

image received via email

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kevään tukihenkilö- ja tukiperhekurssille toivotaan tavallisia ihmisiä

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen järjestämä tukihenkilö- ja tukiperhekurssi järjestetään neljän tapaamiskerran kurssina maaliskuussa. Ilmoittautuminen kurssille on käynnissä nyt, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 3. maaliskuuta. 

Vapaaehtoinen tukihenkilö tai tukiperhe toimii tukena lapselle tai nuorelle, jonka katsotaan hyötyvän perheen ulkopuolisen aikuisen antamasta ajasta ja huomiosta. Tukihenkilö- ja tukiperhekurssin aikana vapaaehtoinen saa perus- ja syventävää tietoa tukitoiminnasta ja valmiuksia lasten ja nuorten tukemiseen.  

Kurssi on maksuton, ja se järjestetään yhteistyössä Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:n kanssa Lahdessa. Mukaan mahtuu 20 osallistujaa. 

Tukiperhe- ja tukihenkilökoordinaattori Maija Liesegang kertoo, että vastaavia kursseja on järjestetty vuosittain ja palautteet aikaisemmista kursseista ovat olleet positiivisia. 

Kurssi on esimerkiksi voinut auttaa vapaaehtoista tunnistamaan omat voimavaransa tukihenkilönä toimimisessa sekä antanut varmuutta ja rohkeutta. Käytännön esimerkkejä sisältävä ja osallistava koulutus on koettu hyödylliseksi ja sisällöltään mielenkiintoiseksi. Mukaan toivotaan ihan tavallisia ihmisiä, joilla oma elämä on hallinnassa ja he voivat sitoutua toimintaan vähintään vuodeksi kerrallaan, sanoo Maija Liesegang. 

Kurssiaikataulu:
to 9.3. klo 17.30-19.30
la 11.3. klo 9.00-15.00
su 12.3. klo 9.00-15.00
ti 14.3. klo 17.30-19.30 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Maija Liesegang, tukiperhe- ja tukihenkilö koordinaattori
0503987670 / [email protected] 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)