Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hartolan sote-keskuspalvelujen jatko aluehallituksen päätettävänä

image received via email

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hartolan sote-keskuspalvelujen jatko aluehallituksen päätettävänä

Aluehallitus käsittelee maanantain 17.10. kokouksessaan Hartolan sote-keskuspalvelujen tuottamista hyvinvointialueen järjestämisvastuun alettua vuoden 2023 alusta. Tällä hetkellä Hartolan palvelut tuotetaan osin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen omana toimintana ja osin ulkoistettuna Terveystalolle. Nykyinen sopimus Terveystalon kanssa on päättymässä vuoden 2022 lopussa.

Hyvinvointialue esittää aluehallitukselle, että Hartolan kunnan sote-keskuspalvelut tuotettaisiin jatkossa laajentamalla Harjun terveyden kanssa tehtyä sopimusta koskemaan myös Hartolaa. Näin turvattaisiin palvelujen jatkuvuus häiriöttä vuodenvaihteessa ja varmistettaisiin palvelutason ja laadun säilyminen myös tulevaisuudessa.

Tällaisessa tapauksessa myös henkilöstö siirtyisi liikkeen luovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen. Henkilöstön kanssa käytäisiin päätöksen mukaiset neuvottelut mahdollisimman pian päätöksenteon jälkeen.

Uudistuksessa nykyisten organisaatioiden sopimukset siirtyvät hyvinvointialueille

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tekemä sote-keskushankinnan sopimus Harjun terveys oy:n kanssa siirtyy uudistuksessa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023. Hyvinvointialueen vuonna 2020 tekemään hankintapäätökseen sisältyy mahdollisuus laajentaa sopimusta koskemaan alueen eri kuntien sote-keskuspalveluita. Siten nykyisen sopimuksen optioita on mahdollisuus ottaa käyttöön myös hyvinvointialueella.

Harjun terveyden sopimus sisältää palveluita laajemmin kuin Hartolan nykyinen sopimus Terveystalon kanssa. Tämä tarkoittaisi sitä, että vuoden 2023 alusta lähtien Harjun Terveys Oy tuottaisi Hartolan kunnan alueen avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon palvelut, perustason päihde- ja mielenterveyspalvelut, lääkäripalvelut neuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä terveyssosiaalityön palvelut. Myös digipalvelut saataisiin  sopimuksen toteutuessa hartolalaisten käyttöön.

Aluehallituksen esityslista löytyy asiakirjahausta: Esityslistat ja pöytäkirjat – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Lisätiedot:

hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen, puh. 050 438 3662

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille 1.1.2023 alkaen.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)