Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hartolalaisten sote-keskuspalvelut tuottaa ensi vuoden alusta Harjun terveys

image received via email

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hartolalaisten sote-keskuspalvelut tuottaa ensi vuoden alusta Harjun terveys

Hartolan asukkaiden sote-keskuspalvelut tuotetaan vuoden 2023 alusta ottamalla käyttöön Hartolan kuntaa koskeva optio Harjun terveyden sopimuksesta. Aluehallitus päätti asiasta yksimielisesti ylimääräisessä kokouksessaan 25.10. Aluehallitus siirsi päätöstä viime viikon kokouksesta, jotta henkilöstön edustajia voitiin kuulla. Lisäksi aluehallitus sai selvityksen kilpailuttamiseen liittyvistä juridisista riskeistä. Kilpailutus oli yksi vaihtoehto ratkaista Hartolan sote-keskuspalvelujen tuottaja.

Tällä hetkellä Hartolan sote-keskuspalvelut tuotetaan osin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen omana toimintana ja osin ulkoistettuna Terveystalolle. Nykyinen sopimus Terveystalon kanssa on päättymässä vuoden 2022 lopussa. Harjun terveydelle siirtyy ulkoistettujen palvelujen osuus sekä hyvinvointialueen suun terveydenhuollon kolme työntekijää.

Hyvinvointialueen tekemä sote-keskushankinnan sopimus Harjun terveys oy:n kanssa siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023. Nyt tehty päätös koskee ainoastaan rajattua osaa Hartolan sote-palveluista, eikä tämä päätös laajenna optiota koskemaan alueen muita kuntia.

Sote-keskuspalvelut tarkoittavat avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon palveluja, perustason päihde- ja mielenterveyspalveluja, lääkäripalveluja neuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä terveyssosiaalityön palveluja.

Muutoksella tavoitellaan Hartolan asukkaille yhdenvertaisia ja tasalaatuisia sote-keskuspalveluita digipalveluineen. Harjun terveys on myös hyväksi arvioitu työnantaja.

Henkilöstön kanssa asiaa on käyty läpi suorassa yhteistoiminnassa 14.10.2022 sekä virallisissa yhteistoimintaelimissä: hyvinvointialueen yhteistyötoimikunnassa 20.10.2022 ja hyvinvointialueen väliaikaisessa yhteistoimintaelimessä 24.10.2022. Liikkeen luovutuksen yhteistoimintatilaisuuden järjestävät hyvinvointialue ja Harjun terveys yhdessä.

Lisätiedot:

aluehallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen, puh. 050 340 3572

hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen, puh. 050 438 3662

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille 1.1.2023 alkaen.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)