Lahden alueen yleisötapahtumien henkilörajat poistuvat syyskuun loppupuolella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alueen koronayhteistyöryhmä arvioi rokotus- ja epidemiatilannetta tänään pidetyssä kokouksessa. Valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista on tarkoitus luopua, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat rokoteannokset. Päijät-Soten alueella tämä rokotuskattavuus saavutetaan nykyisellä rokotustahdilla marraskuussa. Tavoite voidaan saavuttaa jo lokakuun aikana, jos tehosterokotuksiin hakeudutaan aktiivisesti kuusi viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Nuorten aikuisten rokotuskattavuus on erityisen alhainen.

Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrässä ei ole viime viikkoina tapahtunut suurta vaihtelua. Uusien tapausten ilmaantuvuusluku on noussut lievästi ja positiivisten vastausten osuus otetuista näytteistä selvemmin.

Epidemia painottuu alueellamme Lahteen, jossa on voimassa hyvinvointialueen hallituksen tekemä päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta 26.9. asti. Yhteistyöryhmä ei suosita päätöksen jatkamista 26.9. jälkeen. Tällöin 27.9. alkaen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa ei ole enää henkilörajoja. On edelleen mahdollista, että epidemiatilanne heikkenee alueellamme. Koronayhteistyöryhmä suosittaakin, että tilaisuuksissa tulee noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n terveysturvallisuusohjeistoa. Tilaisuuksissa osallistujilla on oltava mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja heitä tulee ohjeistaa riittävän etäisyyden ylläpitämiseen. Yleinen kasvomaskin käyttösuositus on voimassa ja koskee kaikkia yli 12-vuotiaita.

Muut alueemme suositukset ovat ennallaan 30.9. saakka.

Koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 27.9. arvioimaan alueen rokotus- ja epidemiatilannetta sekä mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä.