Salmonellan seulontaohje

Ohje elintarvikealan opiskelijoille

Työntekijän, joka käsittelee elintarvikehuoneistossa pakkaamattomia kuumentamattomina tarjoiltavia elintarvikkeita, tulee esittää ennen palvelussuhteen alkua työnantajalle luotettava selvitys siitä, ettei tällä ole salmonellatartuntaa. Selvitys tulee myös esittää aina, kun työssäolon aikana on perusteltu syy epäillä, että työntekijä voi olla salmonellabakteerin kantaja (kuumeinen ripuli tai esim. perheenjäseneltä todettu salmonellatartunta). Selvitys vaaditaan myös harjoittelijoilta ja muilta vastaavilta henkilöiltä, jotka toimivat työpaikalla ilman palvelussuhdetta vähintään kuukauden.

Terveydentilan selvityksellä ennen palvelussuhteen alkua tarkoitetaan terveydenhoitajan tekemää haastattelua, johon liitetään salmonellatutkimus harkinnan mukaan.

Pohjoismaiden ulkopuolelle suunnattujen matkojen jälkeen ota yhteyttä terveydenhoitajaan terveydentilan selvitystä varten.