Ohje kotikaranteeniin ja kotieristykseen

Koronavirukselle altistunut on kotikaranteenissa. Koronatartunnan saanut on kotieristyksessä.

Tartuntariskin kannalta merkittäväksi lähikontaktiksi katsotaan seuraavat tilanteet:

  • koronapositiivisen kanssa yli 15 minuuttia kestävä kohtaaminen kasvotusten alle 2 metrin etäisyydellä
  • fyysinen kontakti
  • yli 15 minuutin oleskelu suljetussa tilassa, esimerkiksi samassa taloudessa, työ-, kokous- tai odotustilassa.

Jos koronaan sairastunut on tartuttavuusaikanaan ollut lähikontaktissa muihin henkilöihin, kehotetaan heitäkin välttämään oman talouden ulkopuolisia lähikontakteja. Alla on tarkemmat ohjeet.

Jos saat positiivisen koronatestituloksen

Tämän sivun ohjeet koskevat myös Sinua. Lue lisäksi täältä kotihoito-ohjeita: Kotihoito-ohje varmistetussa koronavirusinfektiossa (COVID-19).

Eristys- ja karanteeniajat

Rokottamaton koronatartunnan saanut on tartuttava pidempään kuin rokotettu.

Lieväoireiseen koronainfektioon sairastuneen kotieristys on vähintään kahdesti rokotetuille tai koronan sairastaneille ja vähintään yhden rokotteen saaneille 5 vuorokautta. Jos rokotussuoja on puutteellinen, on kotieristyksen kesto 10 vrk. Jos oireet jatkuvat vielä eristyksen loppuessa, on hyvä jäädä vielä kotiin. Tällöin poissaolo jatkuu tavanomaisena sairauslomana, jota varten tulee olla yhteydessä työterveyshuoltoon tai omaan sote-keskukseen.

Koronalle altistuneen lähikontaktin karanteenin kesto on vähintään kahdesti rokotetulle tai koronan sairastaneille ja vähintään yhden rokotuksen saaneille 5 vrk. Jos rokotussuoja on puutteellinen, on karanteeni 10 vrk.

Eristyksen kesto lasketaan oireiden alkupäivästä ja oireettomilla näytteenottopäivästä. Esimerkiksi 3.1. sairastuneen 5 vuorokauden eristys kestäisi 8.1. saakka, joten 9.1. hän voisi palata normaaliin elämään. Karanteeni lasketaan vastaavasti viimeisestä altistuspäivästä. Samassa taloudessa asuvien karanteeni määritetään viimeksi sairastuneen oireiden alkupäivästä.

Tartuntatautilääkärin määräämän kotieristyksen tai karanteenin aikana et saa:

  • Mennä työpaikalle.
  • Mennä kouluun tai muuhun opiskelupaikkaan.
  • Mennä ravintolaan, kauppaan, kauppakeskukseen tai muihin julkisiin tiloihin.
  • Käydä uimahallissa tai muissa vastaavissa liikuntapaikoissa.
  • Käydä muissa harrastepaikoissa.
  • Käydä teatterissa, elokuvissa, ravintoloissa tai baareissa.
  • Käyttää julkisia kulkuneuvoja kuten junaa, linja-autoa tai taksia.
  • Kutsua vieraita kotiin tai mennä vierailulle.
  • Käyttää kotona ulkopuolista siivoojaa tai muuta työntekijää.

Kotona ollessasi:

  • Jos mahdollista, järjestäkää niin, että vain yksi aikuinen hoitaa sairastunutta henkilöä. Sairastuneen ensisijainen hoitaja ei saisi olla riskiryhmään kuuluvan henkilö.
  • Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Käsienpesu on tärkeää etenkin, kun olet ollut kosketuksessa sairastuneeseen, oleskellut sairastuneen kanssa samassa tilassa tai käsitellyt nenäliinoja tai pyykkiä.
  • Muiden samassa asunnossa asuvien tulisi oleskella eri huoneessa kuin sairastunut. Jos tämä ei ole mahdollista, tulisi etäisyyden sairastuneeseen olla yli 2 metriä. Sairastunut voi esimerkiksi nukkua eri vuoteessa.
  • Jos oleskelet samoissa tiloissa sairastuneen kanssa tai olet sairastuneen lähellä, käytä kasvomaskia. Tämä on erityisen tärkeää riskiryhmään kuuluville.
  • Jos asunnossa on kaksi wc:tä, toinen niistä kannattaa varata sairastuneen henkilön käyttöön.
  • Jos potilas käyttää samaa wc:tä muiden kanssa, varaa kaikille perheenjäsenille oma käsipyyhe.
  • Älä kutsu vierailijoita kotiin sairastamisen aikana ja pysy myös itse kotona. Noudata terveysviranomaisilta saamiasi ohjeita siitä, miten toimitaan eristyksen ja karanteenin aikana.
  • Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta yhteisissä tiloissa esimerkiksi avaamalla ikkunat wc-tiloissa, keittiössä ja kylpyhuoneessa.
  • Tarkkaile sairastuneen vointia ja ota tarvittaessa puhelimitse yhteyttä terveyskeskukseen.
  • Pese käyttämäsi ruokailuvälineet normaalisti.
  • Pese vaatteet ja vuodevaatteet pesukoneessa normaalisti.
  • Kotona voi siivota normaalisti (mutta ulkopuolista siivoojaa ei saa kutsua kotiin).
  • Puhdista huolellisesti jääkaappien ovet, kaukosäätimet ja muut pinnat, joihin kosketaan usein.

Ulkoilu:

  • Voit oleilla parvekkeella tai ulkoilla pihapiirissäsi, mutta et saa olla suorassa kontaktissa oman taloutesi ulkopuolisiin henkilöihin.
  • Jätä lemmikkien ulkoilutus varsinkin kaupunkialueella mieluiten sellaiselle henkilölle, joka ei ole karanteenissa. Lemmikille voi etsiä myös hoitopaikan. Muuten lemmikkejä voi ulkoiluttaa, kunhan et ole suorassa kontaktissa muihin ihmisiin.

Ruokahuolto:

  • Pyydä, että ruokaostokset hoitaa joku toinen henkilö, joka ei ole karanteenissa.
  • Voit myös tilata ruokalähetyksen kotiisi verkossa tai puhelimitse. Huolehdi silloin siitä, ettet ole kontaktissa ruuan toimittajaan, kun maksat ja vastaanotat ruokalähetyksen.
  • Voit saada asiointiapua tietyin ehdoin ikääntyneiden asiakasohjauksen ja sosiaalihuollon ohjaus- ja neuvontapalvelun kautta.

Jos saat tiedon altistumisesta

  • Tällä hetkellä tartunnanjäljityksessä selvitetään lähinnä vain sote-yksiköihin liittyvät tartuntaketjut.
  • Pääsääntöisesti kolmesti rokotettua ei aseteta karanteeniin. Kolmekaan rokotusta ei kuitenkaan suojaa täysin tartunnalta. Altistuksen jälkeen suositetaan, että kolmesti rokotettukin huomioi altistuksen arjessaan. Esimerkiksi kontakteja riskiryhmiin kuuluviin tai iäkkäisiin henkilöihin tulisi välttää 10 vuorokautta altistuksen jälkeen.
  • Tartuntatautilääkäri kirjoittaa karanteenipäätöksen alkamaan siitä päivästä lähtien, kun henkilö on jäänyt karanteeniin altistustiedon saatuaan, ei siitä, kun jäljittäjä tavoittaa hänet. Tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös tältä omaehtoisen karanteenin ajalta, ja korvausta voi hakea karanteenipäätöksen saatuaan.
  • Jos tiedät olevasi altistunut koronatartunnalle ja tarvitset siitä virallisen todistuksen, täytä sähköinen lomake. Sivustolle tunnistautumisen jälkeen valitse Aloita asiointi ja valitse koronajäljitys/esitiedot. Mikäli et pysty täyttämään sähköistä lomaketta, voit jättää soittopyynnön numeroon 044 440 3563.