Keskussairaalan uudishanke etenee aikataulussaan ja seuraavaa vaihetta suunnitellaan jo

Rakentamisessa on meneillään sisätyövaihe ja testauksissa selvitetään sekä kiinteistön talotekniikan että kiinteiden sairaalalaitteiden sähköasennusten toimivuutta normaalioloissa sekä sähkökatkosten aikana.

Uudisrakennuksen irtokalusteiden hankintakilpailutus on käynnistynyt, ja tilat kalustetaan kesän 2022 aikana. Yksiköiden muutot uuteen rakennusosaan alkavat syyskuussa, ja tavoitteena on saada kaikki paikoilleen vuoden loppuun mennessä. Hankesuunnittelun käyttäjäryhmät ovat saaneet jo esimakua uusista tiloista, mutta yleisiä tutustumiskierroksia henkilöstölle tai alueen asukkaille ei turvallisuus- ja aikataulusyistä voida työmaa-alueelle järjestää.

  • RV7-hanke etenee suunnitellusti aikataulussaan ja budjetissaan. Työryhmien henkilöstöjäsenet ovat sitoutuneet hienosti hankkeeseen kaikissa sen vaiheissa. He ovat tehneet määrätietoisesti sekä motivoituneesti töitä uusien toimintamallien ja modernien tilojen suunnittelussa. Asiakasraadin näkemyksiä on hyödynnetty, ja myös RV8-vaiheessa he pääsevät osallistumaan heti kun epidemiatilanne antaa myöden, kertoo toimitilajohtaja Johanna Aitamurto.

RV7-hankkeen aikana keskussairaalan pääsisäänkäynti siirrettiin Hoitajankadulle. Kun rakennus valmistuu, avataan pääsisäänkäynti syksyllä taas entiselle paikalleen Keskussairaalankadun puolelle.

Seuraavan rakennusvaiheen arkkitehtisuunnittelu on jo aloitettu 

Rakennusvaiheessa 8 (RV8) muun muassa vuodeosastotorni puretaan pois K1-kerroksesta ylöspäin. Tilalle suunnitellaan kokonaan uudet tilat sisätauti-, neurologian- keuhkosairauksien-, nuorisopsykiatrian- ja ortopedisen sekä neurologisen kuntoutuksen osastoille. Lisäksi rakennukseen tulee myös tilat lastentautien kokonaisuudelle ja kuvantamiselle sekä Lahden kaupungin sairaalakoululle. Purku-urakan arvioidaan alkavan keväällä 2023 ja rakentamisen vuoden 2024 aikana.