Joukkoaltistumisia lahtelaisissa ravintoloissa, koronatapauksia keskussairaalan sisätautiosastolla

​Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautiosastolla on todettu koronaepidemia. Tähän mennessä tartunta on varmistunut kahdella potilaalla ja yhdellä henkilökuntaan kuuluvalla. Koko osaston henkilökunta ja potilaat on testattu kertaalleen. Karanteeniin on nyt asetettu nelisenkymmentä potilasta ja toistakymmentä henkilökuntaan kuuluvaa. Tartunnanlähde on alustavasti selvinnyt, mutta jäljitys on vielä osin kesken. Osastolle ei oteta toistaiseksi uusia potilaita.

​Osastonsulku aiheuttaa merkittävän häiriön sairaalan normaaliin toimintaan. Sairaalan suunniteltua toimintaa joudutaan supistamaan tästä päivästä eteenpäin ensi viikon loppuun asti päivystysvalmiuden ylläpitämiseksi. Siirrettävissä olevat leikkaukset tehdään toiminnan palattua normaaliksi.

Lahdessa ravintola Amarillossa keskiviikkona 12.5. klo 11–12 ja klo 15–18 asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle. Myös torstaina 13.5. Kokka Bistrossa klo 13–14, Piano Paviljongissa klo 14–15, Santa Fe -ravintolassa klo 16–17 ja klo 18–19 sekä ravintola Teerenpelissä klo 17–18 asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle.

Kyseisinä aikoina ravintoloissa asioineita kehotetaan seuraamaan vointiaan ja tarvittaessa hakeutumaan herkästi koronatestiin, jos vähäisiäkään oireita ilmenee.

KORJATTU: Keskiviikkona 12.5. ei ollut joukkoaltistumista Santa Fe -ravintolassa, vaan Ravintola Amarillossa.