Hoitajien rekrytointi ulkomailta tuo kaivattuja käsipareja ikääntyneiden palveluihin

Hyvinvointiyhtymän hoitajarekrytointi ulkomailta etenee yhteistyökumppaniksi valitun henkilöstöpalveluyritys Silkkitien kanssa. Tavoitteena on saada lisää hoitajia turvaamaan ikääntyneiden kasvavaa palvelutarvetta.

Pilottivaiheessa Päijät-Soten kotiin vietäviin palveluihin ja ikääntyneiden asumispalveluihin tulee 50 filippiiniläistä sairaanhoitajaa. Tavoitteena on kouluttaa heidät oppisopimuksella lähihoitajiksi. Koulutuskumppanina toimii Salpaus.

– Pian aloitamme sopimusneuvottelut Silkkitien kanssa. Kun ne on saatu päätökseen, alkaa yhteistyön tarkempi suunnittelu niin Silkkitien kuin Salpauksenkin kanssa, kertoo hoitajien rekrytoinnin, kotouttamisen ja työyhteisöjen valmentamisen koordinoinnista vastaava palveluesimies Taina Tamminen hyvinvointiyhtymästä.

Lähtömaassa hoitajien koulutus alkaa syyskuussa.
– Koulutuksessa huolehditaan siitä, että Suomeen tulijat saavat riittävät valmiudet työskentelyyn suomen kielellä, lähihoitaja-tutkinnon suorittamiseen sekä sopeutumiseen uuteen kulttuuriin, kertoo Tamminen.

Hänellä on itsellään kokemusta työskentelystä ulkomailla sekä monikulttuurisessa työyhteisössä kotimaassa.

– Tiedän tunteen, millaista on olla maahanmuuttajana vieraassa kulttuurissa. Vie aikansa ennen kuin sopeutuu. Siksi kotoutumista ja myös perheiden yhdistämistä edistetään.

Maahantulijat sijoittuvat yhtymän kotihoidon ja palveluasumisen yksiköihin. Vuoropuhelu vastaanottavien työyhteisöjen kanssa on aloitettu varhain.

– Työyhteisöille tilanne on uusi ja vaatii tukea. Luvassa on jatkuvaa yhteydenpitoa ja muun muassa valmennusta monikulttuurisuuteen, Tamminen kertoo.