Epidemiatilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan – toistaiseksi ei tarvetta uusille rajoituksille 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alueen koronayhteistyöryhmä arvioi rokotus- ja epidemiatilannetta tänään pidetyssä kokouksessa.

Koronarokotuksien eteneminen alueellamme on hidastunut. Päijät-Soten alueella 69,2 prosenttia 12-vuotiaista ja sitä vanhemmasta väestöstä on saanut vähintään kaksi rokotetta. Rajoituksista ja suosituksista on tarkoitus luopua, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan. Päijät-Soten alueella tämä rokotuskattavuus saavutetaan nykyisellä rokotustahdilla vasta marraskuussa. Tehosterokotuksiin kannustetaan hakeutumaan aikaistetusti jo kuusi viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen, mikä mahdollistaisi tavoitteen saavuttamisen jo ennen marraskuuta.

Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrässä ei ole viime viikkoina tapahtunut suurta vaihtelua. Tällä hetkellä sairaalahoitoa vaativia potilaita on vähän enemmän verrattuna muutamaan edeltävään viikkoon. Jos sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä lähtee kasvuun, voidaan uusia rajoituksia joutua ottamaan käyttöön ennen rokotuskattavuuden nousua. Uusien tapausten ilmaantuvuusluku on noussut ja positiivisten vastausten osuus otetuista näytteistä on huomattavan korkea. Alueellisesti epidemia painottuu edelleen vahvasti Lahden alueelle.

Alueellinen yhteistyöryhmä ei suosita uusia koronarajoituksia yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin. On edelleen kuitenkin mahdollista, että epidemiatilanne heikkenee nykyisestä alueellamme. Koronayhteistyöryhmä suosittaakin, että tilaisuuksissa tulee noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n terveysturvallisuusohjeistoa. Tilaisuuksissa osallistujilla on oltava mahdollisuus käsien puhdistamiseen, ja heitä tulee ohjeistaa riittävän etäisyyden ylläpitämiseen. Yleinen kasvomaskin käyttösuositus on voimassa ja koskee kaikkia yli 12-vuotiaita. Samoin laaja etätyösuositus on voimassa. Etätyö- ja maskisuosituksia päivitetään tarvittaessa uusien valtakunnallisten ohjeiden mukaisiksi.

Muut alueemme suositukset ovat ennallaan 15.10. saakka.

Koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 4.10. arvioimaan alueen rokotus- ja epidemiatilannetta sekä mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä.