Ensimmäisen koronarokotteen ottajilla tehosterokotusväli lyhenee kahdeksaan viikkoon

Alueellamme tehosterokotusväli lyhenee kahdeksaan viikkoon aiemman 12 viikon sijasta. Muutos koskee ensi maanantaista 16. elokuuta lähtien ensimmäisen rokotuksen ottavia, jotka saavat ajan kakkosrokotteeseen kahdeksan viikon päähän.

Tällä hetkellä ensimmäisiä rokotuksia annetaan alueellamme yhä niin paljon, ettei jo varattua tehosterokotusaikaa voi vielä aikaistaa. Tehosteajan aikaistamiseksi ei pidä soittaa Päijät-Soten tai työterveyshuollon toimipisteisiin.

Tiedotamme mahdollisimman pian, milloin ja miten jo varattuja tehosterokoteaikoja voi muuttaa aikaisemmiksi.

THL on linjannut, että rokotusvälin voi lyhentää, jos se ei hidasta ensimmäisten koronarokotusten antamista. Näin varmistetaan, että kaikki halukkaat saavat ensimmäisen rokotteen.