Päijät-Soten lasten ja nuorten neuropsykiatrinen hoitoketju

Mitä neuropsykiatriset oireet ovat?

Neuropsykiatrisella häiriöllä tai oireella tarkoitetaan neurobiologiselta pohjalta syntyviä psykiatrisia tai käytöksen häiriöitä. Neuropsykiatrinen häiriö tai oire on erotettava neuropsykiatrisesta diagnoosista, johon lapsuus- ja nuoruusiässä luetaan mm. ADHD, autismikirjon häiriöt ja Touretten oireyhtymä. Diagnooseja, joihin saattaa liittyä neuropsykiatrisia oireita, ovat mm. älyllinen kehitysvamma, ymmärtämisen puolelle painottuva kielellinen erityisvaikeus ja useat neurologiset sairaudet (epilepsia, CP-vamma, osa lihastaudeista ja aistivammoista).

”Neuropsykiatrian perustana on käsitys mielen ja aivojen erottamattomuudesta. Tietoisuus, persoonallisuus, emootiot, kognitio ja ruumiillisuus muodostavat kokonaisuuden, jonka häiriintyminen näkyy psykiatrisina oireina tai käyttäytymisen haitallisina muutoksina. Neuropsykiatria pyrkii löytämään, selittämään ja hoitamaan niitä keskushermoston häiriöitä, jotka välittävät näitä muutoksia. Aivosairauksien jakaminen »neurologisiin» ja »psykiatrisiin» on aivojen näkökulmasta keinotekoista. Motoriikkaa, emootioita ja kognitiota säätelevät rakenteet ovat anatomisesti ja toiminnallisesti hyvin lähellä toisiaan tai toisistaan erottamattomia… Neuropsykiatria on pikemminkin tapa tarkastella neurologisia ja psykiatrisia sairauksia kuin joukko tiettyjä sairaustiloja.” (Risto Vataja ja Jyrki Korkeila. Mitä on neuropsykiatria? Duodecim 2007;123:1199-1200.)

Neuropsykiatrista tutkimusta, hoitoa tai kuntoutusta vaativia oireita ovat moninaiset kontakti- ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, jotka voivat näyttäytyä psyykkisinä tiloina kuten alisuoriutumisena, kehityksen pysähtymisenä, käytöshäiriöinä, ahdistuneisuutena, itsetuhoisuutena, vetäytymisenä/kotiinjäämisenä, masennuksena, somatisointina ja psykoosioireina. On tärkeää erottaa, onko psyykkisen oireen pohjalla reaktio neuropsykiatrisen häiriön vuoksi vai itsenäinen oire.

Lapsella, nuorella ja aikuisella voi olla neuropsykiatrisia oireita ja käyttäytymisen piirteitä ilman että hänellä on diagnosoitavissa oleva neuropsykiatrinen häiriö. Tärkeää on, että tukitoimet käynnistyvät mahdollisimman pian oireiden havaitsemisen jälkeen. Diagnoosiin takertuminen ei saa olla itseisarvo kuntoutuksessa ja hoidossa, mutta lääkinnällisen hoidon, kuntoutuksen ja tuen saamiseksi diagnoosi saattaa olla välttämätön.

Mitä kuntoutus ja tukitoimet ovat?

Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti, lapsen tarpeet huomioiden. Arkielämän tulisi sisältää kasvatuksellista kuntoutusta, johon tarvittavat terapiat nivoutuvat. Terapia on tuloksellisinta, jos se voidaan toteuttaa lapsen arkiympäristössä – kotona, päiväkodissa tai koulussa – yhteistyössä vanhempien ja muiden läheisten ihmisten kanssa.

Kuntoutus on kaikkea mikä tukee lapsen kehitystä ja edistää lapsen kykyä toimia ikä- ja kehitystaso huomioiden hänen omassa ympäristössään. Kuntoutuksella voidaan pyrkiä kehittämään mm. kommunikaatiota, vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja, tunteiden tunnistamista, aistimusten säätelyä, toiminnanohjausta ja oman kehon hahmottamista (Moilanen ym. 2012).

Neuropsykiatristen oireiden kuntoutuksessa ja hoidossa on yhteisiä periaatteita, joiden räätälöiminen lapsen/nuorten ja perheen tilanteeseen sopivaksi on tarpeellista. Kuntoutus ei siis määräydy puhtaasti diagnoosilähtöisesti, vaan yksilöllisten oireiden ja tarpeiden kautta.

Vanhempien ja myöhemmin nuoren itsensä neuvonta ja ohjaus (psykoedukaatio) on tärkeää. Psykososiaalisia hoitomuotoja (www.kaypahoito.fi) toteutetaan koko lapsuuden ja nuoruuden. Näitä ovat esim. itsesäätelyn ja toiminnanohjaamisen sekä sosiaalisten taitojen tukeminen lapsen omassa toimintaympäristössä. Lapsi/nuori hyötyy yleensä mm. visuaalisista apukeinoista, muistuttimista, palkkiojärjestelmistä ja positiivisesta välittömästä käyttäytymisen palautteesta.

Perheen ja vanhemmuuden tukeminen on olennainen osa kuntoutusta, sillä perheen vuorovaikutus ja arjen toiminnot vaikeuttavat lapsen itsesäätelyn kehittymiseen olennaisesti. Perheessä voi lapsen lisäksi myös vanhemmilla itsellään tai sisaruksilla olla joko neuropsykiatrisia oireita tai muita elämänhallintaa vaikeuttavia pulmia. Vanhemman/sisarusten ohjaaminen omiin palveluihin on tärkeää.

Lääkehoito (mm. tarkkaavuushäiriössä psykostimulanttilääkitys) on osalla lapsista/nuorista tarpeen tukemaan ei-lääkkeellisten kuntoutustoimien hyödyttävyyttä. Lapsi voi yksilökuntoutuksena tarvita erityisvaikeuksistaan riippuen esim. musiikki-, puhe- ja/tai toimintaterapiaa. Kouluiässä voivat lisäksi tulla kyseeseen neuropsykologinen kuntoutus ja neuropsykiatrinen valmennus.

Joillekin lapsille psykoterapia voi olla toimiva kuntoutusmuoto. Päiväkodissa ovat käytössä varhaiskasvatuksen ja erityisen tuen menetelmät sekä esiopetuksessa ja koulussa oppilashuolto ja kolmiportainen tuki. Kautta lapsuuden lapsen ja perheen tukena ovat kuntoutusohjaus, sopeutumisvalmennus, vammaispalvelulain mukaiset palvelut, sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut (esim. kasvatus- ja perheneuvonta, tukihenkilöt ja -perheet ja kotipalvelu) sekä vertaistukitoiminta (järjestöt ja yhdistykset).