Alueellinen koronayhteistyöryhmä suosittaa rajoitusten pitämistä ennallaan – epidemiatilanne ei ole parantunut kuten useimmilla alueilla

Tartuntojen ikäjakauman painottumisen nuoriin ikäluokkiin selittää päiväkoteihin ja alakouluihin liittyvät tartuntaketjut. Yläkouluissa ja toisen asteen opetuksessa on ollut vain yksittäisiä jatkotartuntoja viime viikkojen aikana. Myös nuorten ikäryhmissä on paljon tartuntoja, mutta ne näyttävät tulleen perheen sisäisinä tartuntoina tai muutoin vapaa-ajalla.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alueen koronayhteistyöryhmä totesi tänään tarpeen jatkaa aiempia rajoituksia ja suosituksia 31.5.2021 asti. Siten yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitus ja yksityistilaisuuksien suositus on edelleen kuusi henkilöä. Avoinna olevissa asiakastiloissa on oltava tosiasiallinen mahdollisuus toimia terveysturvallisesti ja ylläpitää turvavälejä. Toimijan on laadittava kirjallinen suunnitelma terveysturvallisuustoimista, jotka on oltava myös käyttäjien nähtävissä.

Harrastustoimintaa ei voida vielä vapauttaa aiempaa enemmän. Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattu harrastustoiminta voi jatkua ilman rajoituksia. Alle 20-vuotiaiden ryhmäliikunta sallitaan ulkona korkeintaan 10 hengen ryhmissä. Aikuisten ryhmäharrastukset ovat edelleen tauolla.

Koronayhteistyöryhmä arvioi alueemme koronatilannetta sekä suositusten ja rajoitusten tarvetta seuraavan kerran maanantaina 10.5. Rajoituksia voidaan tarvittaessa keventää tai poistaa jo aikaisemmin, mikäli epidemiatilanne oleellisesti paranee. Tässä vaiheessa on vielä erittäin tärkeää välttää ydinperheen ulkopuolisia kontakteja etenkin vapaa-ajalla.