Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vaikuttamistoimielimet viimeistelivät toimintasuunnitelmiaan

image received via email

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vaikuttamistoimielimet viimeistelivät toimintasuunnitelmiaan

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet eli nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto ovat kevään aikana laatineet toimintasuunnitelmansa vuosille 2023–2024. Vaikuttamistoimielimet varmistavat nuorten, ikäihmisten ja vammaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia hyvinvointialueen toiminnassa.

Ensimmäisen toimintavuoden aikana vaikuttamistoimielimet keskittyvät etenkin vakiinnuttamaan osallistumiseen ja kokouksiin liittyviä käytäntöjä sekä luomaan yhteistyöverkostoja.

Nuorisovaltuusto aikoo kuulla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria

Nuorisovaltuuston yhtenä tavoitteena on tutustua kuntien nuorisovaltuustojen toimintaan ja luoda yhteistyön toimintamalli kuntien nuorisovaltuustojen ja hyvinvointialueen nuorisovaltuuston välille.

Toimintamallilla se haluaa lisätä yhteistyötä ja roolia siinä päätöksenteossa, joka koskee lasten ja nuorten henkilöiden hyvinvointia ja terveyden edistämistä.

Nuorisovaltuusto aikoo muun muassa tuoda nuorten näkemyksiä mielenterveyspalveluiden kehittämisestä kuuntelemalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

– Ensin keskitymme siihen, että saamme nuorisovaltuuston pyörimään täysillä ja sen jälkeen konkreettisiin keinoihin, miten löydämme aidosti syrjäytyneet nuoret ja saamme heidän äänensä kuuluviin. Toimintasuunnitelmamme vaikuttaa mielestäni hyvältä, vielä viimeiset lausuntokierrokset ja sitten saadaan se nappiin, puheenjohtaja Henna Hyytiä taustoittaa.

Vanhusneuvosto luottaa vahvaan yhteistyöhön

Myös vanhusneuvosto luottaa vahvaan yhteistyöhön kuntien vanhusneuvostojen kanssa. Sen mukaan yhteistyö edistää vaikuttavuutta ja vahvistaa neuvostojen roolia ikääntyneiden hyvinvointia ja terveyden edistämistä koskevassa päätöksenteossa.

Vanhusneuvoston konkreettisina tavoitteina on muun muassa edistää yhteisöllistä asumista, ikääntyneiden neuvontaa, hyvinvointia ja palvelujen saatavuutta erityisesti pienillä paikkakunnilla.

– Erityisen hyvää vanhusneuvoston toimintasuunnitelmassa on se, että se antaa meille oikeasti hyvät mahdollisuudet toimia. Sieltä löytyy elementtejä tiedonsaannista ja selkeitä tavoitteita, joilla pystyy vaikuttamaan ikäihmisten asioihin. Vaikka suunnitelma antaa mahdollisuuksia, se myös vaatii meiltä toimintaa. Meillä on tosi aktiivinen vanhusneuvosto, joten uskon toimintasuunnitelman toteutuvan aika pitkälle, puheenjohtaja Inga-Maija Hyppölä toteaa.

Vammaisneuvosto osallistuu vammaispalvelusuunnitelman tekoon

Vammaisneuvoston tärkeänä tavoitteena on kaikenikäisten vammaisten huomiointi hyvinvointialueen päätöksenteossa ja muussa toiminnassa. Vammaisneuvosto edistää palvelujen saavutettavuutta, esteettömyyttä, selkokielisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.

– Luomme parhaillaan yhteistyörakenteita ja koko vaikuttamistoimielimen toimenkuvaa, sillä tämä kaikki on uutta. Konkreettista on jo esimerkiksi se, että työn alla on uusi vammaispalvelujen kehittämissuunnitelma ja siinä neuvostomme on mukana, puheenjohtaja Mikko Virtanen kertoo.

– Valmistelussa on ollut erityisen hyvää se, että saamme suunnitella omaa toimintaamme itse eikä sitä sanella muualta.

Vaikuttamistoimielimet toivovat toimintasuunnitelmissaan puhe- ja läsnäolo-oikeutta muihin hyvinvointialueen toimielimiin. Nuorisovaltuusto tavoittelee paikkaa aluehallituksen kokouksissa ja vammaisneuvosto valtuuston infoissa ja seminaareissa. Myös vanhusneuvosto haluaa osallistumis- ja puheoikeuden erilaisiin vanhuspalveluita koskevan päätöksenteon kokoonpanoihin.

Lisätiedot: Hallintopäällikkö Osmo Pieski, p. 044 440 3599

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)