Ikääntyneille suunnattu omaa hyvinvointia tukeva palvelu esittäytyy vanhusten viikolla Lahdessa ja Asikkalassa

vanhempi pariskunta kävelee selin käsikynkkää pitkin vehreän kasvillisuuden reunustamaa käytävää

Huomenna tiistaina Lahden palvelutorilla kello 10–12 ja keskiviikkona Asikkalassa Ikinuorten hyvinvointimessuilla kello 12–15 voi tutustua yli 65-vuotiaille oman hyvinvoinnin tukemiseen suunniteltuun verkkopalveluun. Viime vuoden keväällä Päijät-Soten alueella käyttöön otettu palvelu ohjaa kuntalaista elämäntapamuutokseen ja tarvittaessa ammattilaisten tarjoaman tuen piiriin.

Asiakkaan on mahdollista arvioida omaa hyvinvointiaan, kykyään toimia arjessa ja pohtia samalla itselleen tarpeellisten arjen tukipalvelujen tarvetta.

– Verkossa toimiva palvelu tarjoaa kahdeksaa kysymyssarjaa, joista voi valita niin monta kuin haluaa. Kysymykset liittyvät joko ravitsemukseen, talouteen, muistiin, ihmissuhteisiin, arjenhallintaan, mielialaan, päihteisiin tai ahdistuneisuuteen, kertoo asiakasohjauksen digikehittäjä Nicola Kettunen.

Ohjaus pohjautuu itsearvioon.
– Jos itsearvion perusteella näyttää siltä, että asiakas tarvitsee tukea arkeensa, palvelu ehdottaa yksityisten palveluntuottajien yhteystietoja, jotta palvelun tarvitsija ja sen tarjoaja löytävät toisensa helpommin, Kettunen jatkaa.

Asiakkaat löytävät palvelun hyvinvointialueen sivuilta osoitteesta phhyky.fi/fi/ikaantyneiden-palvelut-ja-kuntoutus/ tai suoraan osoitteesta https://mynavigo.fi/home.

Palveluntuottajaksi voi maksutta hakeutua järjestelmän verkkosivujen kautta osoitteessa https://mynavigo.fi/home.